"Horridus on täällä!" iloitsee australialainen Melbournen museo tulokkaastaan, joka on taatusti valtava vetonaula museon juuri avautuneelle uudelle näyttelylle. Sananmukaisesti: Triceratops horridus -dinosauruksen luuranko on seitsemän metriä pitkä ja kaksi metriä korkea.
Vaikka Tyrannosaurus rex on kiistatta tunnetuin dinosauruslaji, niin samaan maailmanaikaan eli liitukauden lopulla elänyt Triceratops kolmine sarvineen ja leveine kauluksineen ei jääne tunnistettavudessa kauaksi jälkeen.
Triceratops-löydöt eivät sinänsä ole suuri harvinaisuus – paksut luut ovat olleet omiaan kivettymään ja erikoinen kallo on helppo tunnistaa – mutta Melbournen museosta pysyvän kodin saanut otus on sittenkin poikkeus, kaikkien aikojen täydellisimpänä löydetty yksilö.
Talteen on saatu 266 luuta, noin 85 prosenttia koko luurangosta. Yli 260-kiloinen kallo on vieläkin täydellisempi, 98-prosenttisesti ehjä.
Häntäkin Horriduksella on aina viimeiseen nikamaan saakka, toisin kuin ainoallakaan löydetyllä lajitoverilla. Hännänpää on ihmisen kämmenen kokoinen.
Puuttumaan jääneet hännän alapuolen ja jalkaterien pikkuluut kopioitiin lajin muista yksilöistä, ja vasempaan takajalkaan tehtiin peilikuvana oikean jalan luita, jotka olivat säilyneet.
Horridus eli 67 miljoonaa vuotta sitten alueella, joka nykyisin on Yhdysvaltain Montanan osavaltiota, rikasta fossiilimaata.
Horridus löytyi vuorensyrjästä yksityismaalta vuonna 2014, ja Australian Victorian osavaltion museovirasto osti sen toissa vuonna.
Museossa jokainen luu mitattiin ja siitä otettiin kolmiulotteinen kerroskuva. Sitten luuranko koottiin kuin 3D-palapeli. Samaa on tehty dinosauruksille toki ennenkin, mutta palaset ovat hyvin harvoin olleet samasta yksilöstä.
Voit pyöritellä tulosta tästä linkistä.
Kun Victorian museovirasto ilmoitti ostoksestaan vuoden 2020 lehdistötiedotteessa, selkärankaispaleontologian kuraattori Erich Fitzgerald kutsui luurankoa "Triceratopsien Rosettan kiveksi", joka auttaa avaamaan lajin biologisia ja käyttäytymisen salaisuuksia.
Rosettan kivi on Egyptistä löytynyt kivitaulu, johon oli 2 200 vuotta sitten kirjoitettu sama teksti hieroglyfeillä ja kreikaksi. Ilman tuota käännösapua hieroglyfikirjoituksia ei ehkä edelleenkään ymmärrettäisi.
Horriduksella vastaava vinkki on muun muassa sisäkorvan muoto, jota kallon lempeä kivettyminen ei ole rutistanut.
Muodon perusteella Triceratopsin päätellään erikoistuneen erottamaan matalataajuuksisia ääniä, kuten isojen dinosaurusten askelten töminää jo hyvissä ajoin ennen pedon hyökkäystä. Samalla Triceratopsin oma kommunikointi on päätelty matalaksi mylvinnäksi.
Sisäkorvasta on nähtävissä myös, miten iso ja painava otus pysytteli kävellessään tasapainossa.
Horreduksen viimeinen lepopaikka oli joenuomassa, mutta otus ei näytä kuolleen hukkumalla, kertoo Melbournen museon selkärankaispaleontologian kokoelmajohtaja Tim Ziegler New Atlas -lehden haastattelussa.
Yleensä rauhallisesti virtailleeseen jokeen näyttää iskeneen äkillinen tulva. Se jätti jälkeensä paksun sedimenttikerroksen, jonka alle ruho hautautui niin, etteivät raadonsyöjät ehtineet aterialle.
Kaivauksien aikana otettujen kolmiulotteisten kuvien perusteella näyttää siltä kuin Horridus olisi asettunut rentoon makuuasentoon ja nukahtanut pois, Ziegler kuvailee.
Dinosaurustutkijoiden työ on päättymätöntä tulkintaa kymmenien miljoonien vuosien takaisista niukoista johtolangoista. Vaikka Triceratops-fossiileja on löydetty runsaasti suhteessa muihin lajeihin, tulkinnanvaraa on silti hyvin paljon.
Kuten tieteelle kuuluu, uudet löydöt ja uudet tutkimusmenetelmät voivat muuttaa hyvinkin vakiintuneita käsityksiä, jopa dinosauruksista tutkituimmasta, Tyrannosaurus rexistä.
Viime kuussa kolme yhdysvaltalaista paleontologia kuohautti Evolutionary Biology -lehdessä julkaistulla tutkimuksellaan. Sen mukaan kaikki T. rexinä pidetyt löydöt eivät olleetkaan samaa lajia, vaan "kuninkaalla" oli kaksi serkkua: T. regina, "kuningatar", ja T. imperator, "imperiumin hallitsija".
Tähän tulokseen he tulivat vertailtuaan tyrannosauruslöytöjen reisiluiden kokoa ja alaleukojen etuhampaiden määrää sekä ikähaarukkaa eli maaperän kerrostumia, joista löydöt oli tehty.
Päätelmän arvostelijoiden mukaan erot eivät ole kyllin suuria ja johdonmukaisia, jotta ne tukisivat uutta tulkintaa. Keskustelu epäilemättä jatkuu, ja lisätutkimuksia lienee odotettavissa.
Dinosaurusten salaisuuksien selvittelyä vaikeuttaa sen, että monet dinosaurusfossiilit löytyvät Yhdysvalloissa yksityismaalta ja kuuluvat lain mukaan maanomistajille.
Arviolta puolet tunnetuista T. rex -fossiileista on kauppatavaraa tai jo yksityisomistuksessa eivätkä siten tutkijoiden käytettävissä.
Tällä viikolla National Geographic -lehti kertoi jäljittäneensä reitin, jota pitkin Stan, poikkeuksellisen täydellinen T. rex, oli viety uudelle omistajalleen. Nimettömänä pysytellyt ostaja maksoi fossiilista toissasyksyisessä huutokaupassa 318 miljoonaa dollaria.
Palentologit huokasivat helpotuksesta, kun ostajaksi osoittautui Abu Dhabissa rakenteilla oleva luonnonhistoriallinen museo. Stan ei katoakaan jokun superrikkaan yksityiseksi silmäniloksi.
Hurjasta ulkonäöstään huolimatta Triceratops oli kasvinsyöjä. Sarvillaan se torjui petosauruksia ja kävi kosiotaisteluja. Molemmista on todisteita fossiileissa: T. rexin hampaanjäljet poikki puraistussa sarvessa, ja kilpailevan lajitoverin sarvien tekemiä reikiä luukauluksessa.
Käsitys kauluksen merkityksestä on pikku hiljaa muuttunut sotavarustelusta lämmönsäätelyyn ja jopa käyntikortiksi, jonka eroista yksilöt tunnistivat toisensa. Nyttemmin pääselitykseksi on vakiintumassa koreilu – eikä vain röyhelöreunaisella kauluksella vaan myös sarvilla.
Päätarkoitus oli mainostaa yksilön geneettisen perimän erinomaisuutta; ihan niin kuin riikonkukot viestivät pyrstösulillaan, päättelivät Proceedings of the Royal Society B -lehdessä muutamia vuosia sitten julkaistun brittiläis-yhdysvaltalaisen tutkimuksen tekijät.
Jos mahtavien ulokkeiden evoluutiota todella ohjasi seksuaalivalinta, se saattaa kertoa lajin elintavasta, sillä fossiililöydöissä ei ole eroja urosten ja naaraiden välillä.
Tutkijat esittivät hypoteesinaan, että molemmat sukupuolet panostivat jälkeläisten hyvinvointiin yhtä lailla, nykyisten lintujen tavoin.
Uunituore esimerkki siitä, miten tutkijat tulkitsevat kaukaista elämää fossiileista, on Nature-lehdessä juuri julkaistu tutkimus kaikkien aikojen suurimmasta dinosauruksesta, jopa suuremmasta kuin T. rex.
Miten Spinosaurus metsästi? Miten se voitaisiin tietää niistä muutamista osittaisista luurangoista, joita Spinosauruksesta on löydetty? Leuoista, hampaista ja joidenkin fossiilien vatsaan kivettyneestä kalansaaliista oli jo päätelty, että Spinosaurus vietti aikaa vedessä, mutta sukelsiko se? Vai kahlasiko vain?
Siitä paleontologit olivat vääntäneet kättä kauan. Tuoreessa tutkimuksessa hylättiin luurankojen anatomia ja keskityttiin luiden tiheyteen ja fysiikan lakeihin.
Vertaamalla Spinosauruksen luita lukuisiin vedessä ja maalla ruokailevien ja ruokailleiden, kooltaan hyvin erilaisten nyky- ja muinaislajien luihin paleontologit totesivat, että Spinosaurus kykeni painumaan pinnan alle.
Norsuilla suuri paino on tiivistänyt jalkojen luut – kuten valtavilla sauropodeillakin – mutta tutkijat havaitsivat, että niilläkin muut luut ovat varsin keveitä, toisin kuin esimerkiksi valailla. Päätelmä oli selvä: Spinosaurus sukelsi.
– Tällaiset sadoista näytteistä yhteistyössä tehdyt tutkimukset ovat paleontologian tulevaisuutta. Ne vievät paljon aikaa, mutta niistä selviää suuria kuvioita toisin kuin yksittäisistä fossiileista, sanoo yhdysvaltalaisen Fieldin museon kuraattori Jingmai O'Connor tutkimuksen lehdistötiedotteessa.
Lue myös: