Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre on käynnistänyt muutosneuvottelut liittyen suunnitelmaan lopettaa sahatavaratuotanto Kyrössä. Suunnitelman mukaisesti sahan tuotanto päättyisi Pöytyällä Varsinais-Suomessa ensi kesän aikana.
Satakunnassa Metsä Fibrellä on Kyrön tapaan mäntysaha Merikarvialla.
– Jos muutosneuvotteluiden jälkeen päätöksemme on ajaa Kyrön sahan tuotanto alas, tällä ei ole vaikutusta Merikarvian sahan toimintaan. Merikarvia jatkaa mäntysahana ja tulemme jatkossakin hyödyntämään sahan kapasiteetin täysimääräisesti, sanoo Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen.
Kyrössä sahan tekninen käyttöikä on tullut Metsä Fibren ilmoituksen mukaan elinkaarensa päähän.
Toimitusjohtaja Nousiaisen mukaan yhtiö kehittää sahaliiketoimintansa tehokkuutta kokonaisuutena ja jokaiselle tuotantolaitokselle tehdään elinkaarisuunnitelma.
– Merikarvialla olemme viime vuosina investoineet erityisesti kuljettimien uusintaan ja kuivaamoiden toiminnan parantamiseen.
Kyrön alueen tukit Raumalle
Metsä Fibre hankkii mäntytukkia sahoilleen koko Suomesta. Kyrön sahan tukin käyttö on ollut noin 450 000 kuutiometriä vuodessa.
Satakuntaan Raumalle on valmistumassa Metsä Groupin 200 miljoonan euron suurinvestointi: uusi, moderni mäntysaha. Sen tuotanto käynnistyy tämän vuoden kolmannen neljänneksen aikana.
– Käynnistyvän Rauman sahan tukin käyttö tulee olemaan 1,5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, joten siinäkin tapauksessa että Kyrön saha toiminta päättyisi, tukin tarpeemme kasvaa. Tässä tapauksessa myös Kyrön alueen mäntytukit tulevat ohjautumaan Rauman sahalle, sanoo toimitusjohtaja Ismo Nousiainen.
Metsä Fibrellä on lisäksi kuusisahat Vilppulassa, Rengossa ja Venäjällä Svirissä sekä mäntysaha Lappeenrannassa.
Lue lisää:
Metsä Group aikoo sulkea Kyrön sahan – työ lähtee 73 henkilöltä
Metsä Fibren Rauman mäntysahan valmistumista voi seurata suorana netissä