Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Salon Halikon kalliosortuman korjauksessa odotetaan nyt rahoituspäätöstä ja kallion lämpenemistä

Salon kaupunki ennakoi korjaustöiden kustannusten olevan miljoona euroa.

Kalliolta pudonnut auton korkuinen lohkare punaisen auton vieressä. Lohkareen takana näkyy vajarakennus, johon lohkare on myös osunut.
Halikon keskustassa lohkesi 7. maaliskuuta iso kivilohkare kahdelle tontille. Arkistokuva. Kuva: Kimmo Gustafsson / Yle
  • Tarja Hiltunen

Salon Halikossa 7. maaliskuussa sattuneen kalliosortuman korjaustyöt tulevat olemaan mittava ja kallis operaatio, ennakoi Salon kaupunki.

Kalliossa on insinööritoimisto Afry Finlandin tutkimusten perusteella havaittu seinämän lähettyvillä rapautumia ja halkeamia.

– Lisävyöryjen mahdollisuutta ei tässä vaiheessa ole uskallettu poissulkea, joten alueella ei ole turvallista liikkua, sanoo Salon kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi.

Mannerveden mukaan korjaustoimenpiteet sinänsä ovat normaalia kalliorakentamista, mutta oman haasteen tuon kallion korkeus ja vieressä olevat asuintalot. Ulkorakennuksia jouduttaneen purkamaan, jotta kalliolta voidaan pudottaa irtoainesta alas.

Kaupungin on myös selvitettävä ely-keskuksen kanssa korjaustöihin vaadittavat luvat, kallio kun on maisemallisesti arvokas. Lisäksi kaupunginvaltuuston on hyväksyttävä lisämäärärahapäätös. Mannervesi on tähänastisten tietojen perusteella arvioinut, että korjaustöiden kokonaisarvo on yli miljoona euroa.

Halikon keskustassa sijaitsevan kallion seinämästä irtosi iso lohkare, joka pudotessaan hajotti yhden piharakennuksen ja vaurioitti autoa.

Työhön päästäneen kallion lämmettyä

Töiden arvioidaan kestävän nelisen kuukautta. Korjaustöiden ensivaiheessa poistetaan irtoaines ja seuraavassa vaiheessa kallio tuetaan verkkorakenteella tai teräspalkkeihin ja vaijereihin perustuvalla rakenteella.

Kalliota tuetaan poraamalla siihen syviä reikiä, joihin työnnetään harjaterästä ja sementtiä, joka pultataan kiinni. Sementti vaatii kovettuakseen vähintään 10 asteen lämpötilan kallion sisällä.

Geologian tutkimuskeskuksen erikoisasiantuntijan Timo Ruskeeniemen mukaan pakkaset ovat jäähdyttäneet kalliota, mutta auringonpaiste lämmittää sitä nopeasti, varsinkin jos aurinko pääsee paistamaan kallioon suoraan.

– Kymmenen asteen lämpötila voidaan saavuttaa jo loppukevään aikana. Lämpötilan voi varmistaa poraamalla kallioon reikiä.

Mika Mannervesi kuvaa työkoneiden sijoittelua tonteille rakennusten viereen kenkälusikalla työskentelyksi.

– 30 metriä korkea kallioseinä vaatii isoja työkoneita, joita joudutaan sijoittamaan ahtaille tonteille.