Rakkaus on rakkautta, totesi eduskunta hyväksyessään lakialoitteen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta vajaat kymmenen vuotta sitten. Aloitteen takana oli Tahdon 2013 -kampanja, joka vaati oikeutta avioliittoon samaa sukupuolta oleville pareille.
Ennen lain läpimenoa kampanjan oli kerännyt somessa yli 100 000 tykkääjää ja kannustanut ihmisiä jakamaan kantansa laajemman avioliitto-oikeuden puolesta.
Kun kansalaisaloite hyväksyttiin vuonna 2014, olin 14-vuotias. Istuin uskonnontunnilla joka lopetettiin kesken, koska opettajan mukaan “jumalan raivo oli tullut Suomen päälle”.
Minua kommentti raivostutti. Mutta Tahdon 2013 -somekampanja lohdutti: onneksi Suomessa on niin paljon ihmisiä, jotka ovat kanssani samaa mieltä.
Äänestystä edelsi valtava mielipiteiden muokkaustyö.
Viisi vuotta myöhemmin 19-vuotiaana osallistuin Suomen Lukiolaisten seminaariin. Siellä puhui Milla Halme, yksi Tasa-arvoinen avioliittolaki -aloitteen taustavoimista.
Halme kävi askel askeleelta läpi sitä, mikä oli somen merkitys tässä isossa yhteiskunnallisessa muutoksessa. Hän kertoi valtavasta taustatyöstä, josta 14-vuotias Adina ei ollut aikoinaan lainkaan tietoinen.
Äänestystulos oli tiukka. Lakialoite meni läpi äänin 101-90. Äänestystä edelsi valtava mielipiteiden muokkaustyö: kerrottiin lukuisia yksittäisten ihmisten tarinoita ja organisoitiin ryhmiä julkisesti kannattamaan lakialoitetta.
Halmetta kuunnellessani vakuutuin: kyllä – parhaimmillaan someaktivismilla voi todella edistää ihmisoikeuksia.
Mutta onko kolikolla myös toinen puoli? Näinä vaihtoehtototuuksien, salaliittoteorioiden, vihapuheen ja maalittamisen aikoina tuntuu, että some voi olla myös työkalu, jolla ihmisoikeuksia heikennetään.
Mietin itsekin välillä, onko somepostauksillani ihmisoikeuksista aidosti jotain merkitystä?
Milla Halme totesikin, että mennäkseen läpi, tasa-arvoinen avioliittolakihanke oli tarvinnut monta “epäonnistunutta” edeltävää kampanjaa. Niiden ainoa tehtävä oli muuttaa asenteita ja jakaa tietoa, valmistaa yhteiskuntaa tulevalle konkreettiselle muutokselle.
Somesukupolven kasvattina ja ihmisoikeusaktivistina mietin itsekin välillä, onko jakamillani Instagram- tietobokseilla tai pitkillä somepostauksillani ihmisoikeuksista aidosti jotain merkitystä. Voiko somekampanja todella edistää ihmisoikeuksien toteutumista ja johtaa kansallisiin muutoksin?
Ajattelin pitkään, että Suomeenkin levinnyt rotusortoa vastustava Black Lives Matter- kampanja oli meillä epäonnistunut.
Miksi?
Siksi, että en voinut osoittaa sormella yhtäkään kohtaa lainsäädännössä tai käytännön elämässä, joka olisi kampanjan johdosta muuttunut. Näin Instagramissa satoja kampanjaa tukevia mustia laatikoita, mutta silti konkreettiset muutokset junnasivat paikallaan.
Suomi sai samaan aikaan jopa Euroopan komissiolta huomautuksen siitä, että lainsäädäntömme ei anna tarvittavia mahdollisuuksia puuttua rasismiin.
Mutta.., Milla Halmeen esimerkkiä mukaillen, ehkä Black Lives Matter -liikekin oli vain alkua – pohjustus joskus tuleville konkreettiselle muutokselle.
Jos somella haluaa muuttaa maailmaa, muutos tarvitsee vuosien idealismia.
Ajatuksesta voivat saada voimaa esimerkiksi transasia-aktivistit, joiden lakialoite Oikeus olla, sai somekampanjan avulla eduskuntakäsittelyyn tarvittavat äänet kahdessa päivässä. Kyse ei ollut tässäkään nopeasta muutoksesta, vaan kymmenien ja kymmenien vuosien aktivismista, joka nyt voi vihdoin johtaa muutokseen.
Jos somella haluaa muuttaa maailmaa, muutos tarvitsee vuosien idealismia ja aktivismia toteutuakseen. Muutos tarvitsee massoja, ja niitä some on hyvä keräämään. Some tekee myös tiedon jakamisesta helppoa, se tarjoaa meistä jokaiselle mahdollisuuden kertoa lähipiirillemme, mitä mieltä olemme.
Jostain syystä ihmisoikeuskampanjat herättävät usein voimakkaita tunteita niissä ihmisissä, joiden oikeuksia ei loukata. Siksi somekampanja on myös päättäjän ystävä. Some pehmittää tietä, käy epämukavat keskustelut ja muovaa mielipiteitä. On helpompi tukea kiistaa aiheuttavia aloitteita, kun tietää, ettei ole yksin
Joten kyllä. Aion jatkaa Instagramboxien jakamista omalle yhteisölleni. Niidenkin someviestien, joiden mukana ei ole tavoitetta konkreettisesta lakimuutoksesta, vaan ne kertovat ainoastaan tietoa rikkeistä.
Adina Nivukoski
Kirjoittaja on 22-vuotias opiskelija, joka oppi esimiestehtävissä, että uupuminen johtuu jostain muusta kuin laiskuudesta.
Kolumnista voi keskustella 31.3. klo 23.00 saakka.