Euroopassa ei ole vielä nähty energiakriisin huippua, varsinkin jos luvassa on energiankulutukseen liittyviä rajoitteita, ennustaa Sitran projektijohtaja Outi Haanperä.
Energian hinta saattaa hänen mukaansa nousta ennätystasolle ja saatavuudessakin ilmetä suuria ongelmia.
– Energiakriisejä on maailmassa nähty ennenkin. Kriiseissä valtiot ovat voineet hillitä nopeastikin energiankulutusta. On selvää, jos kaasuhanat menevät kiinni niin vaikutukset ovat merkittäviä.
A-Talkissa torstaina vieraillut Haanperä pitää tärkeänä, että katse olisi jo nyt ensi talveen varautumisessa teollisuuden osalta. Euroopassa pitäisi myös tehdä kaikki sen eteen, että kotitalouksien energiatehokkuutta parannettaisiin.
Energiakriisi näkyy eurooppalaisille kuluttajille aikaisempaa korkeampina maakaasun hintoina, muistuttaa työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto. Saksassa on ryhdytty jo valmistautumaan vaihtoehtoon, että Venäjä sulkee kaasuhanat.
– Energiaa on vielä saatavilla, mutta jos tulisi fyysisesti pulaa kaasusta niin siihen ei pystyttäisi todennäköisesti lyhyellä aikavälillä reagoimaan niin, että ensi talvena olisi kaasua saatavilla. Silloin otettaisiin seuraava askel energiakriisissä, Murto sanoo.
– Saksassa valmistellaan jo mahdollisuutta, että keneltä ensimmäisenä laitettaisiin kaasuhanat kiinni. Todennäköisesti kävisi niin, että esimerkiksi tehtaita pysähtyisi. Keski-Euroopassa kemianteollisuus on erittäin riippuvainen maakaasusta.
EU:n huippukokous käsittelee perjantaina keinoja vähentää energiariippuvuutta Venäjästä. Eurooppa etsii vaihtoehtoja venäläiselle maakaasulle, öljylle ja hiilelle, sillä EU-maat eivät halua rahoittaa Venäjän sotatoimia Ukrainassa.
Venäjälle valmistellaan viidettä pakotepakettia, jossa mukana olisi nyt myös venäläisenergian tuontikielto. EU on jo aikaisemmin asettanut historiallisia talouspakotteita, jotka mahdollisten Venäjän vastapakotteiden seurauksena vaikuttavat EU-maihin.
A-Talkissa Eurooppaa uhkaavasta energiakriisistä keskustelivat myös Helsingin yliopiston poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen ja professori Peter Lund Aalto-yliopistosta.
Katso koko A-Talkin lähetys Yle Areenasta.
Lue lisää:
Ylen tuoreimmat uutiset Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan
EU kieltää luksustuotteiden viennin Venäjälle ja investoinnit maan energiasektoriin