Rauhaa ei saavuteta yhdeltä istumalta, vaan siinä on useita vaiheita, sanoo tiiminvetäjä Elisa Tarnaala CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation -konfliktinratkaisujärjestöstä Radio Suomen Päivän haastattelussa.
– Siksi puhutaan rauhanprosessista, jossa neuvottelut ovat vain yksi vaihe.
Rauhanneuvottelutkaan eivät ole yhden puhelinsoiton ja kutsun päässä, vaan tie yhteisen pöydän ääreen vaatii paljon taustatyötä.
– Taustatoimijat ovat tehneet työtä ja tunnusteluja sille, milloin tilanne on kypsä sille, että voidaan istua pöytään. Kun rauhanneuvottelut ovat käynnissä, on jo jotain perusasioita selvillä.
Kun yhteiseen pöytään on päästy, kuinka konkreettisesti edetään?
– Ensimmäisen askeleen suhteen on oltava realistinen, sillä rauhaan ei voi pakottaa. Jos rauhaan pakotetaan, se tarkoittaa, että toinen on voittanut ja toinen on hävinnyt, ne neuvottelut ovat erilaiset.
– Yleensä rauhanpöydässä molemmilla osapuolilla on halu neuvotella, joko toinen tai molemmat ovat heikentyneet niin, ettei sota enää hyödytä heitä, kuvailee Tarnaala.
– Tai osapuolet eivät enää usko saavuttavansa niitä voittoja, joita on alkuvaiheessa kuviteltu. Sodan jatkaminen olisi poliittisesti tai taloudellisesti niin iso riski, ettei sitä kannata ottaa.
Realistinen on oltava osapuolten motivaation suhteen.
– Sellaisiin teatterineuvotteluihin, joissa toinen osapuoli käyttää tilannetta vain viestintäkanavana, niihin ei pidä mennä, toteaa Tarnaala.
– Käytännössä rauhanneuvotteluissa puhutaan teknisistä asioista, kuten tulitauoista ja lainsäädännöstä ja aseiden laskemisesta.
Vihassa ja raivossa ei neuvotella rauhasta
Onko olemassa rauhanrakentamisen peruspalikoita, joita voisi soveltaa kriisiin kuin kriisiin? Tarnaala sanoo, että konfliktit ja sodat ovat aina erilaisia, mutta on asioita, jotka edistävät yhteisymmärryksen löytymistä.
– Toista osapuolta on pystyttävä kuuntelemaan. Se on rauhanvälityksen perusperiaatteeita. Lisäksi pitää olla jonkinlainen kunnioitus vastapuolta kohtaan, sanoo Tarnaala. Tarvitaan myös ymmärrystä siitä, että konfliktissa on kaksi tarinaa ja osapuolilla on erilainen ymmärrys siitä, mitä on tapahtunut.
– Toinen tärkeä asia on tunteiden hallinta. Niin osapuolten kuin välittäjänkin on pystyttävä hallitsemaan omat tunteensa ja hermonsa. Vihassa ja raivossa ei neuvotella rauhasta.
– Kolmantena on kotiläksyjen tekeminen. Kun rauhasta neuvotellaan, pitäisi jo ymmärtää, mitä osapuolet haluavat.
Rauhaa rakennetaan suurella joukolla
Elina Tarnaalan mukaan rauhanrakentaminen ajateltiin aikaisemmin eräänlaisena jälleenrakentamisena. Nyt rauhanrakentaminen voi alkaa jo konflktin tai sodan ollessa vielä päällä.
– Ennen ajateltiin hyvin lineaarisesta, aluksi tuli sota, sitten tulitauko ja rauhansopimus, minkä jälkeen ryhdyttiin rakentamaan rauhaa. Rauhanrakennus oli sellaista jälleenrakennusta, vasta sopimuksen jälkeen. Pitkien ja jäätyneiden konfliktien myötä on opittu, että rauhanrakennus alkaa jo ennen kuin on ymmärrystä, miten asioista ryhdytään sopimaan.
– Paikallisella ja ruohonjuuritasolla erilaisten toimijoiden valmiutta rauhaan voi valmistella jo sodan aikana, kertoo Tarnaala.
Kymmenen viime vuoden aikana on myös muuttunut se, ketkä päättävät sodasta ja rauhasta. Rauhanneuvottelujen ensimmäisessä vaiheessa rauhanpöydässä istuu perinteisesti poliitikot ja sotilaat.
– Rauhanpöydän, neuvotteluiden ja sopimuksen jälkeen alkaa koko sopimuksen muuntaminen konkretiaksi ja todeksi. Siihen tarvitaan enemmän ihmisiä, yhteiskunnan eri jäseniä ja ryhmiä, sanoo Elina Tarnaala.
– Kun päätetään siitä, mikä vie rauhaan, keiden pitää siihen osallistua ja mikä on tärkeätä, siihen on tullut paljon uusia toimijoita. On ymmärretty, että virallisen sopimuksen takana on paljon yhteiskunnallisia toimijoita. Siinä puhutaan naisista, nuorista ja etnisistä ryhmistä, ja puhutaan paljon laajemmasta ryhmästä kuin poliittiset johtajat ja sotilaat, kuvailee Tarnaala.
Päivitetty 31.3. klo 10.12. korjattu rauhankonfliktin järjestön nimi.
Lue lisää: