Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Olympiakomitean varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo kertoo Mika Lehtimäen tapauksesta ja arvioi jatkoa: "Ei ole ihan helppo juttu tällaisen jälkeen"

Olympiakomitean puheenjohtajat tiesivät Mika Lehtimäen saamasta varoituksesta ennen kuin hänet valittiin jatkamaan. Susanna Rahkamo kertoo, että jatkosta käytiin pitkiä keskusteluita. "Tällaista ei pitäisi työelämässä tapahtua", Rahkamo sanoo tapauksesta.

Susanna Rahkamo Suomen Olympiakomitean syyskokouksessa Vantaalla 21.11.2020
Susanna Rahkamo on toiminut Suomen Olympiakomitean hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2012. Taitoluistelu-urallaan hän voitti parinsa Petri Kokon kanssa useita arvokisamitaleita. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
  • Micke Suopuro

Yle Urheilu kertoi torstaina, että Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki sai viime syksynä työnantajaltaan varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä. Lehtimäki ja Olympiakomitea myönsivät tapauksen.

Olympiakomitea ilmoitti maaliskuun alussa jatkavansa Lehtimäen sopimusta vuoden 2024 loppuun. Sopimuksessa on optio vuoteen 2026. Lehtimäen valinnasta vastasi Jan Vapaavuoren johtama Olympiakomitean puheenjohtajisto ja toimitusjohtaja Mikko Salonen.

Vapaavuori ja Salonen kommentoivat valintaa perjantaina. Yle Urheilu tavoitti lauantaina niin 1. varapuheenjohtajan Susanna Rahkamon kuin 2. varapuheenjohtajan Sari Multalan. Heistä Multala kieltäytyi haastattelusta.

Silmälasipäinen mies puvussa katsoo vähän kamerasta vasemmalle.
Mika Lehtimäki sai lokakuussa varoituksen naisiin kohdistuvasta epäasiallisesta käytöksestä. Kuva: Jarno Kuusinen / All Over Press

Rahkamo kertoo Yle Urheilulle kuulleensa tapauksesta marraskuussa puheenjohtaja Vapaavuorelta sen jälkeen, kun Lehtimäelle oli annettu varoitus. Rahkamo pitää tapausta todella valitettavana.

– Ennen kaikkea olin harmissani häirinnän kohteeksi joutuneiden naisten vuoksi. Tällaista ei pitäisi työelämässä tapahtua. Samalla olen tosi ylpeä näiden naisten rohkeudesta tuoda tällaisia tapauksia esiin. Vain siten, että niitä tuodaan esiin, voi niihin järeästi puuttua, Rahkamo sanoo.

Varoituksesta huolimatta Lehtimäki valittiin jatkamaan huippu-urheiluyksikön johtajana. Rahkamon mukaan puheenjohtajisto kävi keskusteluita Lehtimäen kanssa.

– Kyllä tässä käytiin pitkää keskustelua myös Lehtimäen kanssa nokatusten siitä, miten tästä mennään eteenpäin. Uusia tapauksia ei ollut tullut tietoon ja rangaistus oli kärsitty. Jokainen tietää, että kirjallinen varoitus työsuhteessa on erittäin kova rangaistus ja vakava asia. Lehtimäki sanoi ottaneensa opikseen, Rahkamo kertoo.

Mitä tarkoittaa Olympiakomitean ja urheiluyhteisön nollatoleranssi epäasialliseen käytökseen ja häirintään, jos varoituksella epäasiallisesta käytöksestä ei ole vaikutusta siihen, jatketaanko johtajan päättyvää määräaikaista sopimusta?

– Nollatoleranssi tarkoittaa sitä, että kun tulee tapaus tietoon, niin se otetaan todella vakavasti ja käsitellään perusteellisesti. Siihen annetaan soveltuva rangaistus, Rahkamo vastaa.

Keskustelut Lehtimäen jatkosta olivat Rahkamon mukaan syvällisiä.

– Monenlaista mielipidettä, ajatusta ja pohdintaa oli siitä, että voiko jatkaa vai ei. Rike ei johtanut alunperin irtisanomiseen. Näin ei silloin nähty estettä sille, etteikö työsuhdetta voisi jatkaa, koska sitä ei alunperinkään irtisanottu. Nähtiin, että rangaistus oli saatu ja kärsitty.

"Ei ole ihan helppo juttu tällaisen jälkeen"

Rahkamo pitää tervetulleena julkista keskustelua tapauksesta. Rahkamon mielestä niin urheilussa kuin yhteiskunnassa on vielä paljon tehtävää tasa-arvoisen työelämän edistämiseksi.

Millä tavalla vallitseva julkinen keskustelu vaikuttaa siihen, miten Mika Lehtimäki voi jatkaa tehtävässään?

– Katsotaan. Ei ole ihan helppo juttu tällaisen jälkeen. Riippuu paljon siitä, miten Mika itse reagoi ja miten asia menee eteenpäin, Rahkamo vastaa.

– Syksyn jälkeen ei ole tullut Olympiakomitean tietoon uusia tapauksia. Jos sellaisia tulee tai aukeaa, niin ne käsitellään. Syksyn asia on kuitenkin käsitelty loppuun. Sen johdosta ei nähty estettä Lehtimäen jatkolle, koska tapauksesta oli rangaistu. Ihmiset tekevät virheitä ja toivon mukaan ottavat opikseen.

"Itse olen avoimuuden kannalla"

Yle Urheilu kertoi perjantaina, että Lehtimäen saamasta varoituksesta ei kerrottu Olympiakomitean hallituksen jäsenille, vaikka hallitus keskusteli Lehtimäen valinnasta.

– Hallitus teki Lehtimäen jatkosta periaatteellisen päätöksen kuitenkaan tietämättä tästä tapauksesta, Rahkamo selvittää.

Hallituksen urheilijajäsen Anni Vuohijoki sanoi Yle Urheilulle perjantaina, että hallituksen olisi ollut hyvä saada tietää ainakin varoituksesta.

Eikö hallituksen olisi keskustelua varten ollut oleellista tietää, että henkilö, jota harkitaan jatkokaudelle, on saanut varoituksen epäasiallisesta käytöksestä – vaikka tapausta ei olisi sen enempää avattu?

– Itse olen avoimuuden kannalla, Rahkamo vastaa.

"Häirintään pystytään puuttumaan"

Rahkamon mukaan hallitus pohtii jatkuvasti omia toimintatapojaan, ja näin tapahtuu myös Lehtimäen tapauksen jälkeen. Olympiakomitean hallitus on Rahkamon mukaan kokoontumassa ensi viikolla.

Olympiakomitean strategiassa mainitaan, että vastuullisuus on otettava huomioon kaikessa toiminnassa. Strategian arvoissa korostuvat johtaminen ja toimiminen eettisin perustein.

Rahkamon mukaan Lehtimäen saama varoitus osoittaa, että "häirintään pystytään puuttumaan".

– Samanaikaisesti meillä on hirveästi työmaata tehtävänä, kun tällaisia tapauksia tulee. Valistusta, opetusta ja johtamiskoulutusta pitää ihan hirveästi lisätä, jotta tällaista ei tapahtuisi, Rahkamo korostaa.

Lue myös:

Neljä henkilöä päätti Mika Lehtimäen jatkopestistä – Olympiakomitean hallitukselle ei kerrottu Lehtimäen saamasta varoituksesta: "Olisi ollut hyvä tietää"

Mika Lehtimäki sai varoituksen käytöksestään syksyllä, huippupestiä jatkettiin maaliskuussa – puheenjohtaja Vapaavuori: "Ansiot ovat niin kiistattomat"

Olympiakomitean huippu-urheilupomo Mika Lehtimäki sai varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä