Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Poliisihallitukselta moitteet Helsingin poliisilaitokselle nimitysmenettelyistä

Poliisihallituksen muakaan selvityksen kohteena olleissa menettelyissä ei ole havaittu suoranaista lainvastaisuutta. Kyse on ollut siitä, että virkanimityksiä olisi tehty ja tehtävämääräyksiä annettu ilman julkista hakumenettelyä.

Poliisin logo Pasilan poliissitalon ulkoseinässä.
Poliisihallituksen mukaan valtion rekrytointipolitiikan kulmakiviä ovat avoimuus ja läpinäkyvyys. Arkistokuva. Kuva: Ilkka Klemola / Yle
  • Saara Hirvonen

Poliisihallitus on antanut moitteet Helsingin poliisilaitokselle virkanimityksiin liittyvistä menettelyistä. Poliisihallitus on arvioinut yhteensä viiden eri nimitysmenettelyn ja virkajärjestelyn asianmukaisuutta.

Poliisihallituksen muakaan selvityksen kohteena olleissa menettelyissä ei ole havaittu suoranaista lainvastaisuutta. Useamman menettelyn kohdalla Poliisihallitus kuitenkin katsoo, että asiassa olisi voitu toimia paremmin.

Jatkossa on kiinnitettävä erityistä huomiota menettelyiden avoimuuteen ja läpinäkyvyyden lisäämiseen, riittävään dokumentointiin. Lisäksi ongelmana oli erityisesti ohjausasiakirjojen puute.

Poliisihallitus sai kesällä 2021 sisäisen ilmoituskanavan kautta useampia ilmoituksia, joissa arvosteltiin Helsingin poliisilaitoksen päällystövirkojen nimitysmenettelyitä. Pääasiallisesti arvostelu koski sitä, että virkanimityksiä olisi tehty ja tehtävämääräyksiä annettu ilman julkista hakumenettelyä.

Poliisihallitus otti asian oma-aloitteisen laillisuusvalvontaselvitykseen.

Poliisihallituksen mukaan valtion rekrytointipolitiikan kulmakiviä ovat avoimuus ja läpinäkyvyys.

– Se tarkoittaa erityisesti riittävän laajaa viestintää täytettävänä olevista tehtävistä sekä käytettävistä rekrytointi- ja nimitysmenettelyistä, sanoo poliisiylitarkastaja Pekka-Matias Väisänen Poliisihallituksen tiedotteessa.

Väisäsen mukaan on myös työnantajan etu, että rekrytointeihin voivat osallistua kaikki halukkaat parhaan kandidaatin löytämiseksi avoimeen tehtävään.