Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Haamuraja rikkoutui: Suomessa on nyt miljoona osakkeenomistajaa ja heillä on kolmensadan miljardin edestä suomalaisia pörssiosakkeita

Osakesäästötilit ovat rohkaisseet suomalaisia hajauttamaan sijoituksiaan. Osakesäästötilit tulivat käyttöön vuonna 2020.

Helsingin pörssi, Pörssitalo-teksti ikkunassa
Osakkeiden omistaminen kiinnostaa edelleen miehiä enemmän kuin naisia. Miljoonan osakkeenomistajan haamuraja rikkoutui torstaina. Kuva: Terhi Liimu / Yle
  • Timo Keränen

Suomessa on nyt miljoona osakkeenomistajaa. Miljoonan osakkeenomistajan raja rikkoutui torstaina, todetaan Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin tiedotteessa.

Luvussa ovat mukana yksityishenkilöt, yritykset, rahoitus- ja vakuutuslaitokset, julkisyhteisöt sekä voittoa tavoittelemat yhteisöt ja ulkomaat. Miljoonasta osakkeenomistajasta noin 379 000 on naisia ja noin 531 000 on miehiä. Arvo-osuustileillä oleviin suomalaisiin pörssiosakkeisiin kohdistuvien sijoitusten markkina-arvo oli samaan aikaan 297 miljardia euroa.

Viime vuosikymmennellä suomalaisista runsaat 800 000 omisti pörssiosakkeita, eikä luku juuri muuttunut vuosien saatossa. Käänne tapahtui vuonna 2020, jolloin osakesijoittajien määrä ampaisi nousuun. Pörssiosakkeita omistavien henkilöiden, kotitalouksien ja kuolinpesien määrä on noin 96 prosenttia osakkeenomistajista.

Omistajat on kirjattu Euroclear Finlandin ylläpitämään arvo-osuusjärjestelmään. Euroclear Finland Oy on Suomen kansallinen arvopaperikeskus, joka vuodesta 1992 alkaen on vastannut digitaalisessa muodossa olevien arvopaperien selvityksestä ja säilytyksestä Suomessa.

Euroclear Finlandin säilytyksessä on yli 2,1 miljoonalla arvo-osuustiliä eli samalla henkilöllä voi olla useita tilejä.

Kaikkiaan tileillä on 468 miljardin euron arvoinen osake- ja velkakirjaomaisuus. Arvopaperikeskuksen asiakkaita ovat arvopapereiden liikkeeseenlaskijat, arvopaperimarkkinoilla toimivat pankit ja sijoituspalveluyritykset.

Sijoituksia on voinut tehdä vuodesta 2020 lähtien myös osakesäästötileille. Osakesäästötilit ovat rohkaisseet suomalaisia hajauttamaan sijoituksiaan. Muutoin melkein puolet sijoittajista pitää salkussaan vain yhtä osaketta, todettiin, vuonna 2021 julkaistussa tutkimuksessa.

Lue myös:

Pörssivuoden kootut ilmiöt: 20 vuoden ennätykset uusiksi, kapinasijoittajien metkuista miljarditappiot riskirahastoille ja muut poikkeusvuoden tapaukset