Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

TAYSin ja työntekijöiden sopu suojelutyöstä esti katastrofit, sanoo johtajaylilääkäri: "Ketään ei tarvinnut jättää ihan heitteille"

Lakon aikana suojelutyön määrästä neuvotellaan päivittäin, tarvittaessa jopa useaan otteeseen.

Juhani Sand.
TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan ensimmäinen lakkopäivä on sujunut paremmin kuin pahimmissa kuvitelmissa ajateltiin. Kuva: Antti Eintola / Yle
  • Elina Nieminen

Johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan ensimmäinen lakkopäivä on sujunut TAYSissa pelättyä paremmin. Sairaalan johto ja työntekijäjärjestöt pääsivät myöhään torstai-iltana sopimukseen suojelutyöstä.

– Saimme neuvoteltua suojelutyötä siinä määrin lisää, ettei ketään potilaista tarvinnut jättää ihan heitteille. Ihan pahimmilta katastrofeilta olemme välttyneet

Toimintaa on kuitenkin ajettu kovasti alas ja vuodeosastoja ja auki olevia toimipisteitä hoidetaan nyt tavallista niukemmalla miehityksellä.

– Kaikki kiireetön hoito on kokonaan tauolla ja merkittävä osa kiireellistäkin hoitoa on tältä päivältä, ja osin eiliseltäkin, jäänyt toteutumatta. Päivystysasiat on saatu kuitenkin kohtuullisesti hoidettua, Sand sanoo.

Yksittäisiä potilaita on siirretty TAYSista Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan keskussairaaloihin. Myös ensihoidon kanssa on neuvoteltu niin, että läheltä sairaanhoitopiirin rajaa potilaita voidaan ohjata hoitoon Kanta-Hämeeseen.

Neuvottelut suojelutyöstä ovat Sandin mukaan jatkuva prosessi.

– Näillä näkymin neuvotellaan päivittäin ja tarvittaessa useammankin kerran päivässä tilanteen mukaan.

Johtajaylilääkäri muistuttaa, että vakavasti sairaana tai loukkaantuneena pitää edelleenkin hakeutua hoitoon. Vapaa-ajanvietossa kannattaa kuitenkin muistaa maltti.

– Tilanne on ollut pitkään kuormittunut terveydenhuollossa ja lakko kuormittaa sitä lisää. Mutta eihän se vahinko tietenkään kello kaulassa tule.

Lue lisää:

Yle seuraa: Näin 25 000 hoitajan lakko vaikuttaa, potilaita varaudutaan ohjaamaan muualle, Turussa satoja hoitajien marssilla

STM haluaa määrätä hoitajia lailla töihin lakon aikana – hoitajat raivoissaan: "Kaiken päälle hallitus vie lakko-oikeuden"

Potilaita siirretään ja kotiutetaan nyt kiireesti: TAYSin mukaan 400 vuodepotilasta ja syöpäpotilaita uhkaa jäädä lakossa suojelutyön ulkopuolelle