Neljä kirjastoa Etelä-Savossa on saanut aluehallintovirastosta rahaa palveluidensa parantamiseen eri tavoin.
Mikkelin kaupunginkirjastolle rahaa tuli 25 000 euroa, joka on määrä käyttää lasten lukutaidon, varhaisen lukemisen ja perhelukemisen edistämiseen. Tavoitteena on luoda pohjaa lasten lukemisharrastukselle ja lukutaidoille.
Myös Juvalla satsataan 16 000 eurolla lasten lukemisen edistämiseen tiivistämällä yhteistyötä kirjaston, varhaiskasvatuksen, peruskoulun ja kulttuuripalveluiden kanssa.
Mäntyharjulla kehitetään 22 000 eurolla pienen kirjaston palveluilta pelillistämällä eli niin että tietokonepelejä ja niistä lainattuja elementtejä hyödynnetään palveluissa entistä enemmän. Kirjastossa testataan pelillisyyteen pohjautuvien työmuotojen tuomista kirjastoon _Pelillisyyden kehittäminen pienen kunnan kirjastossa -_nimisessäprojektissa.
Sulkavalle puolestaan lanseerataan omatoimikirjasto. Virasto on myöntänyt tarkoitukseen 15 000 euroa. Tulevaisuudessa Sulkavalla pääsee monien muiden paikkakuntien tavoin käyttämään kirjastoa omatoimisesti myös varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella.