Kun tiedotusvälineet uutisoivat maaliskuussa, että uusissa dieselajoneuvoissa tarvittavasta lisäaineesta, Adbluesta on pula, sitä valmistavan lannoiteyhtiö Yaran puhelimet menivät tukkoon. Liiketoimintajohtaja Juha Sarlundin mukaan Adblue-tilauksia tuli muutamana päivänä 30 kertaa normaalia enemmän.
– Se ruuhkautti meidän tilauspalvelun täysin, ja sen jälkeen jouduimme rajoittamaan tilausten vastaanottamista. Ymmärrän asiakkaita. Kun saatavuudessa oli ongelmia, he tulivat sinne, mistä tuotetta saa.
Suomen merkittävimmät Adbluen valmistajat ovat Arom-Dekor Kouvolassa ja Yara Valkeakoskella. Valmistukseen tarvittavaa ureaa on tuotu Venäjältä, mutta sodan ja siitä seuranneiden talouspakotteiden vuoksi raaka-ainetta ei enää normaaliin tapaan saada. Yaran tehtaalla ureasta ei kuitenkaan ole tullut pulaa.
– Yara on maailman suurimpia urean ja ammoniakin valmistajia ja maailman suurin Adbluen valmistaja. Meillä on Ruotsissa terminaaliketju, joka ei ole millään tavalla kytköksissä venäläiseen raaka-aineeseen. Pystymme tuomaan ureaa myös Keski-Euroopan tehtailtamme, Sarlund kertoo.
Arom-Dekorin toimitusjohtaja ei ole vastannut Ylen haastattelupyyntöihin.
Maakaasusta pyritään tulevaisuudessa eroon
Valkeakoskella Adbluen tuotantoa on alkuvuodesta lähes kaksinkertaistettu. Sarlundin mukaan kapasiteettia riittää enempäänkin. Myös Adbluen riittävyydestä maaliskuussa huolestunut Huoltovarmuuskeskus suhtautuu nyt lisäaineen riittävyyteen rauhallisesti. Se kertoo nettisivuillaan, että Adbluen saatavuus kyetään turvaamaan.
Urean valmistamiseen tarvitaan ammoniakkia ja ammoniakin valmistamiseen maakaasua. Juha Sarlund uskoo, että Adbluen valmistus jatkuu, vaikka maakaasusta tulisi Euroopassa pula.
– Ainakin Yarassa Adblue priorisoidaan. Ilman sitä kuljetukset pysähtyvät. Jos autojen Adblue-järjestelmiä lähdetään ohittamaan, se lisää merkittävästi päästöjä, eikä sitä halua kukaan.
Maakaasun käyttö voi tulevaisuudessa olla historiaa myös ammoniakin valmistuksessa. Yara tutkii esimerkiksi Norjassa käynnissä olevassa hankkeessa vihreän ammoniakin valmistusta.
– Tulevaisuudessa ammoniakkia tehdään elektrolysaatiolla valmistetusta vedystä. Vihreää ammoniakkia syntyy, kun vety ja typpi saadaan yhteen. Se tulee pienentämään lannoitteiden ja kaikkien muidenkin teollisuuskemikaalien hiilijalanjälkeä merkittävästi. Kukaties vihreän vallankumouksen ansiosta urean ja ammoniakin valmistus on mahdollista joskus myös Suomessa.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 7.4.2022 klo 23:een saakka.
Lue myös:
Dieselautoja muokataan liikennekelvottomiksi Adblue-aineen pulan vuoksi