Mikkeliläinen Jenni Rytkönen on aina kuullut huonosti. Hänellä on syntymästään asti ollut parantumaton etenevä kuulovamma.
Tätä hän ei tosin tiennyt kuin vasta aikuisena.
Päällepäin on vaikea arvata, että Rytkösellä on ongelmia kuulossa. Pienet kuulolaitteet ovat hiusten alla piilossa ja hän on taitava lukemaan myös huulilta. Ilman kuulolaitteita kuulo on olematonta.
– Vamma tekee sen, että rasitun normaalia helpommin arjen askareista ja työstä. Myös tinnitus valvottaa välillä öisin, Rytkönen kertoo.
Rytkösen ensimmäiset muistikuvat jonkinlaisista hankaluuksista elämässä liittyvät ensimmäiselle luokalle. Lukemaan opettelu oli tahmeaa, mutta niin se oli monella muullakin eikä asiaan kiinnitetty sen enempää huomiota.
Hän viihtyi lapsena hyvin yksin ja eläinten parissa, sillä ystävien kanssa juttelu oli työlästä.
– Jälkikäteen ajateltuna tuo tunne on voinut johtua huonosta kuulosta, Rytkönen pohtii.
Seuraava muistikuva nousee lukiosta, jossa Rytkönen luki neljää kieltä. Kuuntelutehtävät toivat haastetta, koska Jenni ei kuullut selvästi mitä nauhalla puhuttiin. Ylioppilaskuunteluissa hän arvaili vastauksia ja kirjoitti C:n paperit. Se oli pettymys, sillä lukion päättötodistuksen keskiarvo oli 9.
– Luulin vain itseäni tyhmäksi, kun kirjoitukset menivät kehnosti, Rytkönen juttelee keittiön keinutuolissa istuessaan.
Hän oli aina haaveillut opettajan ammatista, mutta ei päässyt yliopistoon ylioppilaskirjoitusten mentyä penkin alle.
– Luojan kiitos siitä, sillä en olisi pärjännyt kuulovammani kanssa opettajan ammatissa, Rytkönen nauraa.
Diagnoosista avautui maailma
26-vuotiaana Rytkönen havahtui siihen, ettei enää töissä kuule ihmisten nimiä. Hän oli valmistunut sosionomiksi, ja huoli omasta terveydestä heräsi ensimmäistä kertaa.
– Uusia ihmisiä kätellessä en kolmannen kerran jälkeen enää kehdannut kysyä, että mikä se nimi olikaan, nainen naurahtaa.
Tutkimusten jälkeen Rytkösellä todettiin keskivaikea kuulovamma. Diagnoosiksi kirjattiin sensorineuraalinen huonokuuloisuus, joka etenee eikä sitä voida parantaa.
Diagnoosin saaminen oli Rytköselle suuri helpotus.
– Moni asia lapsuudesta ja nuoruudesta sai selityksen, se oli helpottavaa. Maailma avautui minulle ihan uudella tavalla täynnä mahdollisuuksia, Jenni Rytkönen sanoo.
Rytkösen kuulohermot kuoleutuvat pikku hiljaa samalla tavalla kuin viljapelto menee lakoon. Kuulonalenema on tällä hetkellä 70 dB ja se luokitellaan vaikeaksi kuuloviaksi.
Täysin kuuroa hänestä ei pitäisi koskaan tulla, mutta varmaksi tätä ei kuitenkaan voida ennustaa.
Tähän asti hän on pärjännyt kuulolaitteiden ja muiden apuvälineiden avulla.
– Olen todella hyvä lukemaan huulilta, olen sitä opetellut puheterapiassa. Joskus on kiva tietää mitä tuntemattomat ihmiset puhuvat vaikka autossa tai ravintolassa, kun voin lukea huulilta vaikken kuule heidän puhettaan.
Isona apuna arjessa on myös perheen mäyräkoira Taavi, joka valmistui kuulokoiraksi vuosi sitten.
Elämä kuljettaa sitkeää
Rytkösen vammassa eli sensorineuraalisessa huonokuuloisuudessa sisäkorvan aistinsolujen hermoradat eivät toimi normaalisti. Tiedonkulku aivoihin on epätäydellistä: toisin sanoen henkilö kuulee puhetta, muttei erota kaikkia äänteitä ja sanoja oikein kuulokojeenkaan avulla.
Tämän tyyppinen kuulovamma on tyypillinen ikääntyneille. Kuuloliiton tilastojen mukaan Suomessa joka kolmannella yli 65-vuotiaalla on todettua kuulonalenemaa. Nuorilla sisäkorvaperäinen kuulovika on harvinaisempi ja yleensä niiden taustalla on perintötekijät.
Näin myös Jenni Rytkösellä. Hänen isällään ja veljellään on aina ollut huono kuulo, muttei asiasta ole sen suurempaa numeroa perheessä koskaan tehty.
Diagnoosin jälkeen Jenni ei jäänyt kotiin voivottelemaan kohtaloaan, vaan päin vastoin tarttui elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin kaksin käsin. Kolmen pienen lapsen äitinä hän luki itsensä yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja eteni työurallaan johtotehtäviin.
Töiden ohella hän luki itsensä myös ensin ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi ja sen perään aloitti tohtoriopinnot.
Tällä hetkellä Jenni on kehitys- ja henkilöstöpäällikkönä eteläsavolaisessa firmassa. Tohtorin väitöskirja on työn alla, aiheena on osaamisen kehittäminen johtamisen näkökulmasta.
Lapsuudenhaaveet opettajan työstäkin ovat toteutuneet, sillä Jenni työskentelee nykyään sivutoimisesti opettajana Itä-Suomen yliopistossa.
Omasta vammastaan hän puhuu avoimesti ja lyö siitä leikkiäkin.
– Minulta usein kysytään, kuinka tämä vaikuttaa minun elämään. Vastaan aina että noh, muuten vaikuttaa kaikkeen mutta yöllä vamma ei vaikuta, paitsi etten kuule miehen kuorsausta, Rytkönen nauraa.
Luonnonlahjakkuus ampumisessa
Ampumisen Rytkönen aloitti hieman vahingossa yli 10 vuotta sitten. Perheeseen oli syntynyt kolmas lapsi, ja vanhin tytär aloitti samaan aikaan harrastamaan pistooliammuntaa.
Rytkönen alkoi ohjata tytärtään radalla ja ryhtyi pitämään ampumakoulua nuorille. Pian hän huomasi olevansa hyvä ampuja itsekin.
– Neljä vuotta sitten katselin paraurheilua telkkarista, ja hoksasin että kuulovammaisille ampujille on omia kilpailuja. Kolmen kuukauden päästä sain kuuron urheilijan statuksen ja vuotta myöhemmin olin jo Moskovan EM-kisoissa ampumassa.
Noista kisoista tuliaisina oli Euroopan mestaruus pronssia ilmapistoolin parikisassa Klaus Tupin kanssa.
Nyt hän harjoittelee kuutena päivänä viikossa joko kotinsa keittiössä aseen pitoa, autotallissa ilmapistoolilla tai Mikkelin ampujien radalla ruutiaseella.
– Tässä saa kivan alkulämmittelyn kun ensin raivaa ruohonleikkurin ja muut tavarat edestä, että pääsee tänne autotalliin, Rytkönen vitsailee autotallin ovea avatessaan.
Rytkönen on lähdössä toukokuun alussa Brasiliassa pidettäviin kuurojen kesäolympialaisiin Suomen joukkueen ensimmäisenä naisampujana. Hän näkee olympiajoukkueeseen pääsemisen huikeana saavutuksena.
– Minulle pelkkä kisapaikan saaminen on jo voitto, koska olen kilpaurheilija enkä kokopäiväinen ammattiurheilija.
Kuuroutuminen tulee uniin
Vaikka tämän hetkisen ennusteen mukaan Jennistä ei pitäisi täysin kuuroa tulla koskaan, näkee hän siitä joskus painajaisia.
– Jos näin käy, sitten vain pitää opetella viittomakieli. Käytän jo viittomakielen aakkosia ja joitakin viittomia. Perheen kanssa oli ajatus opetella viittomakieltä, mutta sairaanhoitopiiri ei tue opetusta, koska ensin pitäisi kuuroutua.
Tällä hetkellä molempien korvien kuulolaitteet sekä muut apuvälineet mahdollistavat itsenäisen elämän kuulovammasta huolimatta. Tärkeimmäksi avukseen Jenni nostaa kuitenkin aviomiehensä Tommin.
– Olen hirmu kiitollinen Tommille, että hän on rinnallani vaikeuksista huolimatta. Kun on tuttu ääni ja tutut eleet, ne luovat turvaa.
Voit keskustella aiheesta 20.4. klo 23.00 saakka.