Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hämeenlinnalainen Ulla Heinonen palkittiin valokuvasarjastaan

Suomen kuvajournalistit julkisti torstaina vuoden parhaat journalistiset ja dokumentaariset kuvat. Kilpailun eri sarjoihin osallistui 72 kuvaajaa.

Lapsen hoikat ja vaaleat jalat lepäävät rantavedessä. Polvessa, nilkassa ja toisen jalan jalkapöydässä laastarit.
Ulla Heinosen menestynyt kuvasarja käsittelee yksinäisyyttä ja toisen kaipuutta. Tässä yksi otos kuvasarjasta. Kuva: Ulla Heinonen
  • Tiina Kokko

Kuvajournalismikilpailun vuoden 2021 voittajakuvissa näkyy positiivisuus ja toivo, luonnehtii kilpailun järjestäjä. Keskeistä on ollut selviytymisen lisäksi yhteisöllisyys ja toisten auttaminen.

Hämeenlinnalainen Ulla Heinonen voitti kilpailussa Essee 2021 -sarjan. Heinosen kuvasarjassa tuomaristoa puhuttelee puolestaan teema, joka käsittelee yksinäisyyttä ja toisen kaipuuta.

Tuomariston mukaan sarja heijastaa onnistuneella tavalla isompaa teemaa yhteiskunnassa.

Vaaleatukkainen lapsi ja isoisän ikäinen mies keskustelevat saunan lauteilla.
Yksi kuva Essee 2021 -sarjan voittaneesta kuvasarjasta. Kuva: Ulla Heinonen

Heinonen opiskelee Lahden ammattikorkeakoulussa ja tunnetaan myös Naivistit Iittalassa -säätiön asiamiehenä.

Vuoden lehtikuvan on ottanut muuramelainen valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen, joka valittiin myös vuoden kuvajournalistiksi.

Lue lisää muista palkituista:

Karjatilan viimeisestä vuodesta kertova Ylen dokumentti voitokas – Vuoden lehtikuvan otti Hanna-Kaisa Hämäläinen

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.