Laajaa huumekauppaa Itä-Suomessa pyörittänyt nuori mies sai perjantaina yli yhdeksän vuoden vankeustuomion Pohjois-Savon käräjäoikeudelta. Hänen rikostovereistaan osa tuomittiin vankeuteen, osa sakkoihin. Tuomittuja on toistakymmentä.
Rikoskokonaisuudessa ostettiin suuria määriä huumausaineita ammattirikollisilta ja levitettiin niitä Kuopion lisäksi ainakin Siilinjärvelle, Leppävirralle, Jyväskylään ja Kouvolaan. Rikokset ajoittuvat pääosin loppuvuoteen 2020 ja alkuvuoteen 2021.
Kauppaa käytiin ainakin marihuanalla, amfetamiinilla ja kokaiinilla. Lisäksi myynnissä oli nukutuslääke ketamiinia, jota käytetään etenkin hevosten nukutusaineena. Poliisi onnistui takavarikoimaan varsin pienen määrän huumeista.
Rikoshyötyä tuomittiin perittäväksi takaisin miltei 300 000 euroa
Käräjäoikeuden mukaan Samuli Jussi Tapio Saaranen, 22, syyllistyi useisiin törkeisiin huumausainerikoksiin sekä lisäksi muun muassa ampuma-aserikoksiin ja lääkerikoksiin. Osan Saarasta vastaan nostetuista syytteistä oikeus hylkäsi.
Oikeus määräsi Saaraselta perittäväksi yli 285 000 euroa rikoksilla saavutettuna hyötynä. Syyttäjä oli arvioinut Saarasen hankkiman rikoshyödyn huomattavasti suuremmaksi, yli miljoonaksi euroksi.
Saaranen tuomittiin yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen. Hän oli marraskuussa 2020 päässyt ehdonalaiseen vapauteen vankilasta, jossa hän istui aiempaa huumausainerikostuomiota. Nyt langetettuun tuomioon sisältyy myös jäännösrangaistus aiemmasta tuomiosta.