Tänä syksynä ei nähdäkään Mestarit Areenalla -nimistä konserttikiertuetta. Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Ellinoora ja Vesala kertoivat pari viikkoa sitten tiedotustilaisuudessa lähtevänsä nelikkona konserttikiertueelle syksyllä, ja konseptin nimeksi kerrottiin Mestarit Areenalla.
1990-luvulta peräisin olevan nimen uusiokäyttö aiheutti saman tien hämmennystä ja pahaa mieltä alkuperäisten Mestareiden eli Hectorin ja Pepe Willbergin taholta.
Uuden Mestarit-nelikon Instagram-tileillä olevan tuoreen päivityksen mukaan keskusteluja Mestarit-nimestä on käyty Hectorin ja Pepe Willbergin kanssa hyvässä hengessä.
– Yksimielinen kantamme on, että nimen Mestari Areenalla perintö kuuluu Hectorille, Pepe Willbergille sekä Kirkan ja Pave Maijasen lähiomaisille, päivityksessä todetaan.
Uuden konserttikiertueen nimeksi tulee Mestarit – Kaija Koo, Vesala, Ellinoora & Jenni Vartiainen.
Mestarit oli 1990-luvulla perustettu laulukokoonpano, johon kuuluivat Hector, Kirka, Pave Maijanen ja Pepe Willberg. Vuonna 1999 Mestarit lähti kiertueelle, joka kattoi Suomen suurimmat jäähallit. Kaikki konsertit olivat loppuunmyytyjä, ja samana vuonna julkaistu Mestarit Areenalla -levy on edelleen kaikkien aikojen myydyin livealbumi Suomessa.
Voit keskustella uutisesta 12.4. klo 23 asti.
Lue myös: