Lounais-Suomen poliisi ennakoi kiireisiä pääsiäispyhiä viranomaisille.
Poliisin mukaan edellisten vuosien perusteella on odotettavissa, että ainakin kotihälytykset, itsetuhoinen käyttäytyminen ja liikennetehtävät työllistävät poliisia.
– Jos tilanne kotona tai naapurissa kiristyy hallitsemattomaksi tai kyse on henkeen tai terveyteen kohdistuvasta vaarasta, on soitettava hätänumeroon 112, muistuttaa tiedotteessa komisario Joonas Tikka Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Lounais-Suomen poliisi varautuu pääsiäisenä kotihälytystehtävien määrän kasvuun. Poliisi varautuu myös yleisien paikkojen häiriöihin, koska koronarajoitukset ovat poistuneet.
Lisäksi ihmisten pahoinvointi näkyy poliisin työssä. Poliisi kertoo, että viime vuoden pääsiäisenä Lounais-Suomen poliisille ilmoitettiin henkilön itsetuhoisuudesta yhteensä 24 kertaa.
– Jokaisen toivoisi suhtautuvan vakavasti läheisen ihmisen avuntarpeeseen ja hätään. Kun tilanne on vakava, tilanteeseen saa akuutisti apua hätänumerosta, Tikka sanoo.
Viime pääsiäisenä poliisilla oli pääsiäisen aikana yhteensä 199 kotihälytystä Lounais-Suomessa.