Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Sähköyhtiö teki kymmenien miljoonien tappiot kiinteän hinnan sopimuksilla – "Keulavisiiri raollaan kohti hyökyaaltoa", kuvailee toimitusjohtaja

Pääosin kuntien omistama Suur-Savon Sähkö tekee viime vuodelta historiallisen huonon tuloksen. Tappion taustalla ovat epäonninen sähkönmyynti ja pörssisähkön ennätysmäinen kallistuminen viime vuoden lopulla.

Grafiikka.
Suur-Savon Sähkön tulos sukelsi viime vuonna selvästi tappiolle. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
  • Petri Vironen

Suur-Savon Sähkö -konsernin tulos viime vuodelta on 30 miljoonaa euroa miinuksella. Se on poikkeus, sillä viime vuosina yhtiö on tehnyt 10–20 miljoonaa euroa voittoa.

Toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen vahvistaa, että tappiota tuli nimenomaan sähkön myynnistä peräti 46 miljoonaa euroa.

Yhtiö joutui ostamaan huippukallista pörssisähköä pahimmalla mahdollisella hetkellä marras–joulukuussa.

Käytännössä tappiot syntyivät, kun yhtiö myi määräaikaan sidotuilla sopimuksilla asiakkailleen sähköä viidellä sentillä, mutta joutui ostamaan sitä pohjoismaisesta sähköpörssistä kymmenillä senteillä isoja määriä kovina pakkaspäivinä.

Joulukuun keskihinta pörssissä oli vajaat 20 senttiä, kun kolmen edeltävän vuoden keskihinta jää alle viiden sentin.

Ennätyshinnoissa viime vuoden lopulla huidellut pörssisähkö kävi kalliiksi myös sähköyhtiölle. Video: Simo Pitkänen

– Näin voimakkaaseen markkinahäiriöön ei oltu osattu varautua pahimmissakaan riskiskenaarioissa, Tykkyläinen sanoo.

Suur-Savon Sähkön muut osat kuten siirtoliiketoiminta ja kaukolämpö olivat plussalla, joten konsernitappio päätyi 30 miljoonaan euroon.

Murroskohdassa kokonaisuus hämärtyi

Markus Tykkyläinen kuvaa marras-joulukuun vaihteen viikkoja ja päiviä painajaismaisiksi.

– Erityisesti joulukuu oli meille suoraan sanottuna painajaismainen. Puhutaan yli 20 miljoonan, liki 30 miljoonan euron tappiosta joulukuun hyvin poikkeuksellisesta sähkömarkkinatilanteessa.

Lisäksi tappiota selittää ison yrityskaupan epäonninen ajankohta.

– Kasvoimme viime vuonna noin 140 000 asiakkaan yhtiöstä noin 310 000 asiakkaan yhtiöksi. Siinä murroskohdassa meillä hämärtyi liiketoimintatiedon kokonaisuus. Ajoimme keulavisiiri raollaa kohti sähkömarkkinoiden hyökyaaltoa, Tykkyläinen kuvaa.

– Meillä oli juuri menossa Suomen ehkä historian suurin sähkönmyynnin integrointiprosessi ja epäonnistuimme siinä, että emme olleet valmiita kohtaamaan historiallista markkinahäiriötä, Tykkyläinen myöntää.

Grafiikka.
Suur-Savon Sähkön liikevaihto kasvoi viime vuonna 75 prosenttia. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

Kasvustrategia ollut selkeä

Suur-Savon Sähkö on pääosin eteläsavolaisten kuntien omistama sähköyhtiö, joka on satsannut tytäryhtiönsä Lumme Energian kautta sähkön vähittäismyyntiin.

Yhtiön tavoitteena on ollut kasvaa muutamassa vuodessa 500 000 asiakkaan myyntiyhtiöksi.

Monet muut sähköyhtiöt ovat viime vuosina luopuneet omasta vähittäismyynnistä tai perustaneet yhteisiä myyntiyhtiöitä, sillä kilpailu alalla on kovaa. Alalla puhutaan pienten katteidenja suurten riskien bisneksestä.

Suur-Savon Sähkö osti pääosin Kainuussa ja Lapissa operoivan Loiste Sähkönmyynti Oy:n. Sen sulauttaminen Lumme Energiaan oli menossa.

Viime vuonna Suur-Savon Sähkön liikevaihto kasvoi Loiste-kauppojen siivittämänä hurjat 75 prosenttia, 272 miljoonaan euroon.

"Ei vaikuta muuhun toimintaan"

Suur-Savon Sähkö vakuuttaa selviävänsä jättitappiosta ilman suurempia vaurioita. Yhtiön hallintoneuvosto esittää, että yhtiö jakaa omistajilleen osinkoa voitollisten vuosien tapaan eli noin viisi miljoonaa euroa.

– Konserni on ollut maltillinen osingonmaksaja, ja konsernin taseessa on reilusti puskureita kestää tällainen yksittäinen vuosi. Esimerkiksi kaksi edellisvuotta on tehty erittäin hyvää tulosta, Suur-Savon Sähkön hallituksen puheenjohtaja Janne Laine perustelee.

Laine on sähköyhtiön toiseksi suurimman kuntaomistajan Savonlinnan kaupunginjohtaja. Lainekin myöntää että viime vuosi oli epäonnistunut.

– Tappio oli järkyttävän iso. Yhtiön suojaustoiminnassa ja riskienhallinnassa oli ongelmia.

Janne Laine ennustaa, että myös monet muut sähkönmyyjät tulevat näyttämään vielä reilusti tappiollisia tuloksia tilinpäätösten valmistuessa ja tullessa julkisiksi.

Toimitusjohtaja vaihtui, strategia uusiksi

Lumme Energian toimitusjohtaja on kriisin jälkeen vaihtunut ja tehtävää hoitaa toistaiseksi konsernijohtaja Markus Tykkyläiinen.

Suur-Savon Sähkö tunnetaan Suomen korkeimpiin kuuluvista sähkön siirtohinnoista.

Yhtiön johto vakuuttaa, että sähkönmyynnin tappioita ei tulla maksattamaan siirtohintoja tai kaukolämpötaksoja korottamalla.

– Sähkönmyynnin kasvutavoitteesta on luovuttu ja siirrytty kannattavuuden parantamiseen. Lumme Oy:n on kolmesta viiteen vuoden aikajänteellä paikattava vuoden 2021 tappiollinen tulos, Janne Laine määrittelee.

Myös toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen vakuuttaa samaa.

– Viime vuoden lopun tappio oli kertaluonteinen. Tämän vuoden alku on jo erittäin hyvä ja vuodesta saattaa tulla jopa historian paras. Osingonmaksukyky ei ole vaarantunut ja maksuvalmius on hyvä.

Suur-Savon Sähkön suurin kuntaomistaja Mikkeli sen sijaan on ihmetellyt tappiollista tulosta.

Ylen tietojen mukaan Mikkeli aikookin vaatia selvitystä yhtiön taloudesta ja riskeistä ennen kevään yhtiökokousta.

Voit keskustella aiheesta 22.4. klo 23.00 saakka.