Vallanpitäjistä ja ajankohtaisista ilmiöistä on tehty huumoria läpi vuosituhansien. Satiiri on tyylilajina katsojien rakastama, ja Ylen erilaiset poliittiset satiirit ovat keränneet ihmisiä erikokoisten ruutujen ja radion ääreen vuosikymmenten saatossa runsaasti. Tyylilajia pidetään jopa julkisen palvelun median elinehtona.
Ylellä on pitkät perinteet poliittisen satiirin saralla ja tyylilaji on yhtiölle tärkeä.
Demokratiassa kaikilla on oikeus tulla kuulluksi. Erilaiset äänet ja mielipiteet sallitaan – normaalin eettisyyden rajoissa tietenkin – ja ihmiset ymmärtävät, etteivät kaikki ajattele samalla tavalla, mutta olemme silti samanarvoisia. Tällaista suhteellisuudentajua voi pitää yhtenä kansakuntaa yhdessä pitävänä liimana: sen sijaan, että omat lähtökohtani ja arvojärjestykseni ovat ainoat oikeat ja muiden väärät, ymmärrän, että toisten lähtökohdista katsoen omissa ajattelutavoissani on puutteita ja virheitä. Sosiaalisen median kasvu on hieronut tämän vastakkainasettelun helposti suoraan keskustelijoiden naamaan. Satiiria tarvitaankin nyt enemmän kuin koskaan.
Itselleen nauraminen ja itseironia voivat vaatia paljon. On helppoa nauraa muille, mutta omiksi koettujen periaatteiden ironisointi vaatii tiettyä suhteellisuudentajua: minä ja minulle tärkeät periaatteet eivät ole täydellisiä, vaan ne voivat näyttää joistakin naurettavilta. Kun itsetunto on kohdillaan, itselleen nauraminen ei ole kovin vaikeaa. Loukkaantuminen onkin joskus merkki huonosta itsetunnosta.
Taitava poliittinen satiiri voi osua kenen tahansa asenteisiin. Poliittisen satiirin kohteena ovat yleensä vallanpitäjät, mutta moni meistä samaistuu vallanpitäjien ajatteluun. Toisinaan satiiri sukii myötäkarvaan, toisinaan iskee kirpeästi. Silloin palataan suhteellisuudentajuun: jollekin muulle minulle tärkeä periaate voi näyttäytyä naurettavalta.
Moniarvoisella, kaikkia ajattelun suuntia ironisoivalla poliittisella satiirilla on merkittävä tehtävä. Se tuottaa yhteiskuntaan suhteellisuudentajua, tilaa ajatella ja kokea eri tavoin. Satiirikon työnkuva on kuin klassisella ilveilijällä, joka hätistää meidät ulos mustavalkoisista kapeista nurkista keskemmälle, kuin yhteiselle torille, jossa on vähän helpompi kohdata kaikkia erilaisia ihmisiä. Suomi on tuo yhteinen tori.
Jotkut kutsuvat poliittista satiiria huumorin vaikeimmaksi lajiksi. Samalla se on keskeinen demokraattisen yhteiskunnan terveen itsekritiikin muoto ajasta riippumatta, olipa kyseessä vaikkapa ajankohtaisia ilmiöitä ruotiva Jukka Lindströmin Sivuhistorian kaltainen sarja tai mustaa huumoria hyödyntävä Pysäyttäkää Nyqvist. Ylellä on pitkät perinteet poliittisen satiirin saralla ja tyylilaji on yhtiölle tärkeä. Jos jonkun, juuri Ylen on voitava kolkutella rajustikin poliittisella satiirilla sovinnaisuuden rajoja. Joka suuntaan.
Ville Vilén
Kirjoittaja on Ylen Luovat sisällöt ja media -yksikön johtaja ja vastaava päätoimittaja.
Ylen uusi poliittinen satiiri Jukka Lindströmin sivuhistoria alkaa TV1:ssä lauantaina 23.4. klo 21. Koko kausi löytyy Yle Areenasta.
Näkökulmasta voi keskustella 24.4. klo 23.00 saakka.