Britannian työväenpuolueen varapuheenjohtajan Angela Raynerin ympärille syntyi viikonloppuna kohu. Keskustelun ytimessä on väite, jonka mukaan Rayner on yrittänyt herpaannuttaa pääministeri Boris Johnsonin huomion ristimällä jalkansa ja sitten avaamalla haaransa.
Daily Mailin jutun mukaan miespoliitikot ovat väittäneet Raynerin kopioivan näyttelijä Sharon Stonesin Basic Instinct -elokuvasta tuttua kohtausta, jossa näyttelijä avaa haaransa poliisikuulusteluissa. Myös Ilta-Sanomat kirjoitti aiheesta jutun maanantaina.
Rayner on Twitter-tilillään todennut tulleensa kohussa misogynian eli naisvihan ja seksismin uhriksi.
– Minua syytetään avuttoman pääministerin harhauttamisesta – olemalla nainen, jolla on sääret ja pukeutumalla omiin vaatteisiini, Rayner kirjoittaa.
Pääministeri Johnson on myös julkisesti pahoitellut Raynerin saamaa kohtelua.
Myös brittimedioiden tapa käsitellä kohua on herättänyt kritiikkiä.
Raynerin kohu ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen naispoliitikon ympärillä pyörineistä mediamylläköistä. Miten sellainen syntyy, ja miksi sen rakennusaineena yhä usein on naisen seksualisoiminen?
Kysyimme tätä Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professori ja politiikan tutkija Johanna Kantolalta.
Kantola hahmotti ainakin viisi olennaista asiaa kohun esillenostamassa keskustelussa ja siinä, miten se vertautuu suomalaiseen politiikkaan ja naisten asemaan siinä.
1. Naisten asema politiikassa ei ole yhtä vahva Britanniassa kuin Suomessa.
Kantolan mukaan Britannian parlamentissa on vuoden 2019 vaalien jälkeen ollut vain 34 prosenttia naisedustajia ja sekin on tähänastinen ennätys. Lisäksi naisten osuus on jakautunut epätaisesti puolueiden välillä, eli esimerkiksi konservatiivipuolueessa vain noin neljäsosa edustajista on naisia, kun taas esimerkiksi työväenpuolueessa yli puolet on naisia.
Ilmiö on nyky-Euroopassa tyypillinen: sukupuolten tasa-arvo on tiettyjen puolueiden asia, sanoo Kantola. Hänen mukaansa tasa-arvoajattelu näkyy enemmän liberaaleissa, vasemmalla ja vihreissä, ja sitten taas konservatiivipuolueissa on paljon enemmän epätasa-arvoa. Tämä nimenomainen kohu osoittaa myös sen, että seksismi ja misogynia ovat ongelmia erityisesti konservatiivipuolueiden retoriikassa.
– Vaikka puolueissa on ollut yksittäisiä vahvoja naisedustajia, niin tasa-arvon edistäminen ei näy politiikan tasolla, sanoo Kantola.
2. Median tapaa käsitellä asiaa ei voi pitää aina rakentavana.
Kantolan mukaan media ylläpitää ja uusintaa misogyniaa ja seksismiä, jos se ei pureudu asioiden juurisyihin vaan ainoastaan raportoi naispoliitikoiden saamaa kritiikkiä.
Kantolan mukaan olisi parempi pohtia esimerkiksi sitä, minkä takia jotkut poliitikot vaikka näkevät hyväksi puhua tällä tavalla toisista poliitikoista ja mitä ongelmia siihen saattaa liittyä.
Media asettuu tutkijan mielestä siksi usein osaksi seksismin ja misogynian ylläpitämistä. Nämä ilmiöt helposti uusintavat sukupuolittuneita, epätasa-arvoisia näkemyksiä, eli tietyt poliitikot ja media toimivat asiassa ikään kuin samansuuntaisesti.
3. Suomessa politiikan tasa-arvo on mennyt eteenpäin Sanna Marinin hallituksen aikana.
Suomalaisessa politiikassa tasa-arvoasioissa ollaan aivan eri tilanteessa kuin Britanniassa, eli paljon pidemmällä, sanoo Kantola.
– Uskaltaisin sanoa, että Sanna Marinin hallitus naispoliitikoineen on muuttanut käsitystä naisista politiikassa, siitä huolimatta, että meillä on ollut kohuja, jotka ovat liittyneet vaikkapa Marinin käyttämiin vaatteisiin.
Monet Marinin hallituksen naispoliitikoista ovat olleet esimerkiksi vanhempainvapailla, ja poliittinen keskustelu muun muassa tämän asian ympärillä on Kantolan mukaan normalisoitunut.
– Tästä huolimatta varsinaista politiikan me too -hetkeä Suomessakaan ei ole mielestäni vielä ollut. Suomenkin poliittisen historiaan liittyy Britannian tavoin paljon esimerkiksi seksuaalisen häirinnän tapauksia.
4. Ulkonäöstä ja pukeutumisesta puhutaan edelleen enemmän naispoliitikoiden kohdalla, myös Suomessa.
– On ihan selvää, että ulkonäköön ja pukeutumiseen liittyvät kysymykset ovat siinä mielessä sukupuolittuneita, että niistä puhutaan enemmän naispoliitikkojen yhteydessä.
Kantolan mukaan Marin ei ole vain pukeutunut nahkatakkiin tai paljastavaan bleiseriin. Hän on myös sanonut julkisuudessa, että pyrkii pukeutumaan usein samalla tavalla, jotta pukeutumisesta ei puhuttaisi niin paljon eikä se veisi huomiota politiikan sisältöasioilta.
Tämä osoittaa Kantolan mukaan sen, että monet naispoliitikot joutuvat miettimään näitä asioita ja sukupuolittunutta rakennetta politiikan sisällä. Kantola arvelee, että naispoliitikot tiedostavat, että heidän ulkonäköönsä kiinnitetään erityistä huomiota.
5. Ongelmien tunnistaminen ja niistä puhuminen on tärkeää.
Kantolan mukaan asioiden näkyväksi tekeminen on edellytys sille, että niitä voidaan muuttaa ja niihin voidaan puuttua.
– Tämä Raynerin tapaus on minusta sellainen, jota kannattaa analysoida. Siitä kannattaa puhua julkisuudessa, koska siihen liittyy niin monia piirteitä seksismistä ja naisvihamielisestä retoriikasta.