Kotka Yacht Storen venehallissa säilytyksessä oleva Fotinia-alus on vapautettu ulosottolaitoksen väliaikaisesta haltuunotosta. Fotinian on epäilty liittyvän Venäjän ex-presidentti ja ex-pääministeri Dmitri Medvedeviin.
Kotka Yacht Storen asiainhoitajan Heikki Kuokan mukaan Fotinian väliaikainen haltuunotto päättyi pitkänäperjantaina.
Kuokan mukaan väliaikaista haltuunottoa ei jatkettu, koska sille ei ilmennyt mitään syytä. Ulosottolaitokselta kerrotaan, ettei se voi kommentoida yksittäistä ulosottoasiaa.
Heikki Kuokka kertoo, että Fotinia on yhä säilytyksessä sisätiloissa Kotkassa. Se tullaan kuitenkin laskemaan vesille, jos omistaja niin haluaa ja sille ei ole muuta estettä.
– Tällä hetkellä Fotinialla ei ole mitään kieltoja päällä. Jos ei sitten uusia tule, Kuokka sanoo.
Myös tulli selvittää
Tulli ja ulosottolaitos alkoivat selvittää venäläisten huvijahtien omistussuhteita maaliskuun puolivälin jälkeen. Kotkassa selvitysten alla on ollut 13 muualle kuin Suomeen rekisteröityä alusta.
Fotinia-alus vapautui Tullin tarkastuksesta jo aikaisemmin, mutta ulosottolaitoksen selvitykset jatkuivat pääsiäiseen asti. Se on toistaiseksi ainoa alus, jonka omistusselvitykset Tulli on jo aiemmin lopettanut.
Tulli tutkii edelleen 12 muun Yacht Storessa säilytettävän aluksen taustoja. Jahtien omistuskiemuroista ovat kevättalven aikana kertoneet muun muassa Helsingin Sanomat ja Yle.
Ulosottolaitos kertoi viime viikolla, että se on tehnyt noin 80 takavarikkoa tai väliaikaistoimea maaliskuun alun jälkeen liittyen EU:n pakotelistaamien henkilöiden ja yhteisöjen omaisuuteen. Omaisuuden arvo on ulosottolaitoksen arvion mukaan useita kymmeniä miljoonia euroja.
Pakotteiden täytäntöönpano on aikaavievää ja siihen liittyy usein kansainvälistä tiedonhankintaa. Ulosottolaitoksen mukaan selvitystyö varojen jäädyttämiseksi jatkuu.