Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Turun Seikkailupuiston grillin savusta valitettiin – kaupunki katsoo, ettei savu aiheuta terveyshaittoja

Seikkailupuiston grillin savusta on valitettu aiemminkin. Turku katsoo, että grilli on osa Seikkailupuiston toimintaa.

seikkailupuisto kupittaalla, lapsia leikkimässä
Kupittaalla sijaitseva Turun Seikkailupuisto on suosittu perheiden vapaa-ajanviettopaikka. Arkistokuva. Kuva: Yle/Jasmine Nedergård
  • Tarja Hiltunen

Turun Seikkailupuiston grillin savu häiritsee edelleen alueen asukkaita.

Turun rakennus- ja lupalautakunta on saanut läheisten asunto-osakeyhtiöiden asukkailta vaatimuksen siirtää grilliä tai lopettaa sen käyttö. Savusta on valitettu vuosien mittaan aiemminkin.

Asukkaat perustelevat vaatimustaan asukasmukavuuden alentumisena sekä sillä, että puunpoltosta aiheutuu altistumista pienhiukkasille. Toimenpidepyynnön on allekirjoittanut 47 henkilöä.

– Tilapalveluiden selvityksen mukaan grilli on osa Seikkailupuiston toimintaa ja se on sijoitettu nykyisen huoltorakennuksen päähän, jotta Seikkailupuistossa työskentelevä henkilökunta voi valvoa grillin käyttöä. Lisäksi grillauspaikkaa valvotaan valvontakameralla. Grillissä poltettavat puut ovat kuivia klappeja ja grillissä on ohjeistettu mitä siinä poltetaan. Puiden poltto Seikkailupuistossa tapahtuu ainoastaan aikoina, jolloin puistossa on valvottua toimintaa eikä polttoa suoriteta koko toiminta-aikaa. Etäisyys lähirakennuksiin on yli 20 m, kirjoittaa kaupunki vastauksessaan.

Kaupungin terveystarkastaja katsoo, ettei grillin savusta aiheudu terveyshaittaa ja asunto-osakeyhtiöiden pitää halutessaan itse tilata pienhiukkasten pitoisuutta sisäilmassa selvittävä mittaus.

Turun rakennus-ja lupalautakunta käsitteli asiaa torstaina.