Oulussa kesäkuussa järjestettäväksi aiotut Pohjois-Suomen Erämessut siirretään ensi kevääseen.
Syynä siirtoon on tänä vuonna useilla muilla paikkakunnilla järjestettävät erämessut. Messuja on jouduttu siirtämään moneen otteeseen koronan vuoksi ja tälle vuodelle kasautui useampi tapahtuma.
Järjestäjän mukaan näytteilleasettajia oli hankala houkutella Ouluun, sillä esimerkiksi Rovaniemellä järjestetään toukokuun puolivälissä Lapin Erämessut ja myös Riihimäellä järjestettävät messut olisivat ajoittuneet liian lähelle Oulun tapahtumaa.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.