Hannele Pokka pyytää työrauhaa saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle. Lisäksi Pokka vaatii, ettei hallitus toteuttaisi nyt saamelaisten asemaa heikentäviä päätöksiä. Hannele Pokka on oikeustieteen tohtori ja valtion valitsema jäsen saamelaisten totuus- ja sovintokomissiossa.
Pokka pohtii henkilökohtaisessa blogissaan, että komissiolle annetusta tehtävästä huolimatta viranomaiset tekevät saamelaisia koskevia päätöksiä. Tällä hän viittaa esimerkiksi Tenon lohenpyyntikieltoon ja Käsivarren aluevaraukseen, joiden kummankin nähdään rajoittavan saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksia.
Vastustettujen toimenpiteiden toteuttaminen ei edistä sovintoa
Komissiolle on annettu työ selvittää historiallisia ja nykypäivän vääryyksiä saamelaisia kohtaan, mutta se ei näytä Pokan mielestä vaikuttaneen päätöksentekoon.
Tenolle ollaan suunnittelemassa myös tulevalle kesälle lohenpyynnin täyskieltoa, vaikka korkein oikeus vastikään antoi tuomion, jonka mukaan lohenpyyntikielto rikkoo saamelaisille perustuslaissa turvattuja oikeuksia.
Käsivarteen puolestaan myönnettiin uusi aluevaraus malminetsintään huolimatta paikallisten poronhoitajien vahvasta vastustuksesta.
Pokan mukaan olisi tärkeää, että valtio ja viranomaiset antaisivat työrauhan saamelaisten totuus- ja sovintokomission työlle. Toimenpiteet, joita tehdään saamelaisten näkemysten vastaisesti, eivät hänen mielestään edistä sovintoprosessia valtion ja saamelaisten välillä.
"Olisi hyvä, jos ei tehtäisi toimia, jotka vaikeuttavat sovinnon hakemista"
Pokka kertoo Ylelle seuranneensa kaivostoimintaan liittyvien aluevarausten ilmestymistä saamelaisalueelle ja niiden herättäneen hänessä kovasti huolta.
– Yksikään näistä varauksista, jotka ovat varsin laajoja, ei ole saanut suurempaa hyväksyntää saamelaisyhteisössä. Tässä tilanteessa, kun komissio on suurella valtion ja saamelaisyhteisön tuella aloittanut työnsä, olisi hyvä, jos ei tehtäisi toimia valtion puolelta, jotka vaikeuttavat sovinnon hakemista, pohtii Hannele Pokka.
Hänen mukaansa esimerkiksi kaivosasioiden suhteen päättäjillä olisi nyt tilaisuus reagoida.
– Valtiovallalla on nyt erinomainen tilaisuus tähän puuttua, koska kaivoslaki on auki ja sen uudistaminen on menossa.