Laihialainen Sussu Erkinheimo kertoo olevansa kova jännittäjä.
Tänään, kun lauletaan the Voice of FInland -laulukilpailun finaali, hän uskoo kuitenkin, että jännitys on positiivista ja auttaa onnistumaan.
– Tuntuu, että sen negatiivisen jännityksen huipentuman koin ensimmäisessä suorassa lähetyksessä. Toivon, että nyt kun on finaali, olisin rauhallisesti.
Erkinheimo on luottavainen, että tänään perjantaina illan finaalissa hän saa keskittyä vain laulamiseen.
– Nyt ei voi enää tippua, nyt on päästy niin pitkälle kuin voi päästä.
Erkinheimo on osallistunut laulukilpailuihin aiemminkin. Hänet tunnetaan myös esiintyjänä. Ura on tämänkin kilpailuun osallistumisen perimmäinen tarkoitus, tuli voitto tai ei.
– Tärkeintähän on se mitä tapahtuu ohjelman jälkeen. Mutta en sitäkään pistäisi pahakseni, jos tulisi voitto.
Omaksi suosikikseen finaalissa Erkinheimo mainitsee Paavon.
– Lauluäänen lisäksi Paavosta on helppo tykätä persoonana.
"Juuri sitä mitä tarvitsen"
Finaalin lauluja Erkinheimo ei paljasta, mutta toteaa, että luvassa on kaksi laulua ja kolme kieltä.
The Voice of FInlandin voittajan ratkaisee yleisö. Erkinheimolla on kilpailussa mukana ystäviä ja tuttavia sekä perhettä kannattajina.
Perjantaipäivä on työtä aamusta iltaan, ja laulukilpailun voittajan kruunaamiseen. Kilpailijoille päivä on raskas, mutta jännittävä.
– Tämä on juuri sitä, mitä nyt elämääni ja uralleni tarvitsen. Se ei ole liian raskasta, vaikka se onkin raskasta.