Ensimmäistä kertaa järjestettävä Savon Siivet -tapahtuma tuo yrittäjät yhteen Mikkelissä.
Torstaina 5. toukokuuta koko päivän kestävään tapahtumaan on ennakkoon ilmoittautunut 80-90 paikallisen liike-elämän vaikuttajaa. Pääpointtina tapahtumassa on verkostoituminen.
Tapahtumassa kuullaan paikallisten yrittäjien ja asiantuntijoiden puheenvuoroja monista eri aiheista kuten verkostoitumisen tärkeydestä ja kansainvälistymisestä.
Tapahtuman tuottajana toimivan Saara Liukkosen mukaan paras mahdollinen vaikutus tällä tapahtumalla olisivat uudet yhteistyökuviot, uudet asiakkuudet ja yleisesti positiivinen pöhinä.
– Päivän aikataulu on tarkoituksella tehty väljäksi, jotta aikaa on sille parhaalle annille eli verkostoitumiselle muiden osallistujien kanssa.
Tapahtumaan on saatu rahoitusta Mikkeli Events-hankkeesta, jota puolestaan rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta. Samankaltaista tapahtumaa ei ole Liukkosen mukaan järjestetty lähivuosina tällä alueella.
– Tapahtumalla halutaan tuoda esiin Mikkelin potentiaalia yrittämisen paikkana ja tapahtumakaupunkina. Tapahtuman ideana on koota yhteen erityisesti savolaislähtöisiä yrittäjiä muiden yrittäjien ohella ja tuottaa heille verkostoitumismahdollisuuksia, Liukkonen sanoo.
Vaihdettu artikkelin pääkuva 5.5. klo 07.58: Aiemmassa kuvassa oli Pauliina Rundgren, jonka osallistumineen tapahtumaan oli peruuntunut. ja hänen tilalleen saatiin Juha Parkkinen.