Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Poliisi epäilee Vantaan vankilan henkilökuntaa rikoksesta – sellissä tapahtunut julma väkivalta tajuttiin vasta nuoren miehen kuoltua

Poliisi ei tässä vaiheessa kerro tarkemmin rikosnimikkeitä, joista vankilan henkilökuntaa epäillään.

Vantaan tutkintavankilan käytävä
Kahta miestä epäillään nuoren miehen murhasta Vantaan vankilan matkasellissä. Kuvituskuvassa Vantaan vankilan sellejä. Kuva: Marjatta Rautio / Yle
  • Katri Kirsi

Poliisi aloittaa esitutkinnan Vantaan vankilan henkilökunnan toiminnasta vankilan matkasellissä tapahtuneeseen epäiltyyn murhaan liittyen.

Parikymppiseen uhriin kohdistunut väkivalta oli syystä tai toisesta jäänyt vankilan henkilökunnalta huomaamatta. Poliisi selvitti asiaa heti epäillyn murhan esitutkinnan valmistuttua. Nyt esiselvitys on valmis.

– Esiselvityksen perusteella aloitamme Itä-Uudenmaan poliisissa asiassa esitutkinnan, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä poliisin tiedotteessa.

Esitutkinnan aloituskynnys on matala ”syytä epäillä”. Poliisi on esiselvityksen aikana käynyt läpi vankeinhoitoon liittyvää lainsäädäntöä, määräyksiä ja ohjeita sekä Vantaan vankilan toimintaa näiden pohjalta.

Mahdolliset rikosnimikkeet tulevat tarkentumaan tutkinnan aikana. Poliisi ei kerro tässä vaiheessa, kuinka montaa tai missä roolissa olevia henkilökunnan edustajia epäillään rikoksesta.

Uhriin kohdistettiin väkivaltaa jopa kaksi päivää

Vuosina 2003 ja 1998 syntyneitä miehiä syytetään samassa sellissä olleen miehen murhasta sekä erikseen tehdyistä törkeistä raiskauksista.

Poliisi on aiemmin kertonut, että 20-vuotiaaseen uhriin kohdistettiin vankilan matkasellissä brutaalia väkivaltaa jopa kahden päivän ajan. Uhri löytyi kuolleena sellistä torstaiaamuna 27. tammikuuta.

Poliisin epäilyjen mukaan henkirikos oli suunnitelmallinen. Teossa oli selkeä pyrkimys viedä uhrin henki.

Sellissä oli uhrin lisäksi viisi muuta miestä, joista kahta syytetään murhasta. Kolme muuta sellissä ollutta ovat todistajan asemassa.

19-vuotiaalla ja 23-vuotiaalla syytetyllä on kummallakin väkivaltarikostausta. Uhri oli vankilassa tuomittuna alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Poliisin epäilyjen mukaan henkirikoksen motiivina oli uhrin rikostausta.

Epäillyn murhan ja törkeiden raiskausten käsittely alkaa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Vantaalla huomenna tiistaina.

Lisää aiheesta:

Kaksi miestä raiskasi ja murhasi 20-vuotiaan uhrin Vantaan vankilassa, arvioi syyttäjä – vankilan johtaja: Yhteisselleistä pitää luopua

Parikymppistä miestä pahoinpideltiin sellissä brutaalisti kaksi päivää – tapaus johti kuolemaan, nyt poliisi selvittää Vantaan vankilan toiminnan

Veriteosta Vantaan vankilassa epäillään nyt 19-vuotiasta ja 23-vuotiasta miestä – molemmat yrittäneet henkirikosta aiemmin

"Surunvalittelut omaisille" – Suomen vankiloiden ylin johtaja pahoittelee vankisurmaa ja kertoo, miten se oli mahdollista

Vantaan vankilan kuolemaa tutkitaan nyt murhana – poliisin mukaan uhriin on kohdistettu raakaa ja julmaa väkivaltaa