Kuvittelen ystäväporukkani tulevaisuudessa Tyttökullat-sarjan naisiksi. Kypsässä iässä istumme verannalla iltaa. Pelaamme canastaa (tai jotain muuta korttipeliä), juomme viiniä (tai jotain muuta jaloa juomaa) ja höpöttelemme.
Elämä heittelee, mutta nämä ystävät pysyvät, ajattelen.
Mutta tuolle verannalle on vielä aika pitkä matka. Tällä hetkellä ystävyyssuhteita pitävät kasassa viestisovellus ja luja usko siihen, että jossain kohtaa aika-avaruutta on kolonen, joka on jokaisella vapaana.
Ruuhkavuosien ensimmäisiä uhreja ovat tunnetusti ystävät. Pitääkö sen aina olla niin?
Tässä sitä aina plärätään kalenteria, kun koetetaan sopia tapaamista.
Vielä parikymppisenä en olisi uskonut, että ystävyyssuhteiden ylläpito on yksi aikuisuuden kinkkisimpiä rasteja. Mutta tässä sitä aina plärätään kalenteria, kun koetetaan sopia tapaamista.
Siinä missä koulu ja opiskelut sitovat ihmisiä yhteen, perheen perustaminen ja uralla eteneminen erottavat. Eräänkin tutkimuksen mukaan 25-vuotiaalla ystävien lukumäärä on korkeimmillaan. Sen jälkeen määrä vähenee.
Kuulostaa loogiselta. Kolmekymppisellä on jo täysi työ ruksia arjen lusikkalistalta muita asioita.
Säilytä kipinä parisuhteessa ja motivaatio työpaikalla. Pyöritä taloutta fiksusti. Kasvata suoraselkäisiä kansalaisia. Ota välillä pari juoksuaskelta.
Ystävyydelle ei jää aikaa, kun täytyy viedä lapsi telinevoimisteluun, keksiä seuraavan viikon lämpimät ateriat ja huolehtia parisuhdeajasta, eli somettaa hiljaa vierekkäin.
Tutkimukset kertovat, että keskimäärin onnelliseen elämään tarvitaan viisi läheistä ihmissuhdetta.
Vaikka ystäville jäävä aika vähenee, tarve ystävyyssuhteille ei katoa.
Tutkimukset kertovat, että keskimäärin onnelliseen elämään tarvitaan viisi läheistä ihmissuhdetta. Luotetuimpien piirissä voi olla jopa viisitoista.
Vaikka esimerkiksi oma puoliso olisi korvaamaton, ei hänkään voi kantaa viiden ihmisen verran. Vahvat sosiaaliset suhteet ovat onnellisen elämän peruspilareita.
Sen lisäksi, että ystävyyssuhteet jäävät toissijaisiksi, aikuiset myös vaativat ystävyydeltä vähemmän kuin nuoret.
Jotkut vaativat niin vähän, etteivät kehtaa edes kysyä ystävältä kuulumisia, kun pelkäävät häiritsevänsä toisen kiireistä elämää.
Ja jos jokin on ystävyyden ylläpitämistä vaikeampaa, se on ystävystyminen.
Maailmassa on kolme suurta mysteeriä: Kuinka maailmankaikkeus syntyi, miten tietoisuus muodostuu ja kuinka aikuinen saa ystäviä.
Ainakin viimeisestä kysymyksestä saa loputtomat määrät lehtijuttuja aikaiseksi. Eikä mikään ihme. Lapsuudessa ja nuoruudessa ystävystyminen monesti vain tapahtui. Eipä tullut kirjattua vaiheita ylös.
Aikuisuudessa perusneuvo ystäviä etsivälle on, että kannattaa hankkia harrastus, jossa tapaa uusia ihmisiä.
Helposti sanottu, hankalammin toteutettu. Monet etsivät harrastuksesta ensisijaisesti hengähdystaukoa, eivät uusia ihmisiä muutenkin täysinäiseen almanakkaansa. Bonuksena voi toki saada hyviä tyyppejä elämäänsä.
Perhe on edelleen perusyksikkö ja ystävyys sivurooli.
Vaikka yksinäisyys on Suomessa vitsaus, aikuisten ystävyyssuhteet eivät yhteiskuntaa vielä hirveästi kiinnosta. Aikuisten ystävyyssuhteita ei tutkita niin paljon kuin esimerkiksi parisuhteita. Eikä tavoitella yhtä hanakasti.
Missä ovatkaan ystävyyden Tinderit ja Napakympit? Miksi ei ole televisioformaattia, jossa kaksi tuntematonta solmii ystävyyssuhteen?
Perhe on edelleen perusyksikkö ja ystävyys sivurooli. Sitkeimmät ystävyydet selviävät kiireisistä vuosista, mutta eivät omillaan.
Ystävyyssuhteet ovat kaikessa joustavuudessaan kuin kausivaatteet, jotka löytyvät komerosta aina kun niitä tarvitset.
Se on sekä siunaus että kirous. Kenenkään ei voi odottaa pysyvän komerossa vuosi tolkulla ilman huomioimista. Kuten kaikki ihmissuhteet, myös ystävyys vaatii vaivannäköä ja vastavuoroisuutta.
Kun katson ystäviäni, näen eräänlaisen peilin. He ovat kukin palasia siitä, millaiseksi minä olen tullut ja millaista elämää olen elänyt.
Olen hirveän onnekas, kun minulla on ihmisiä, jotka sopivat haaveissani verannalle kanssani. Aika näyttää, toteutuuko haave. Juuri nyt voin vain pitää viestisovelluksen auki, kalenterin käden ulottuvilla ja luottamuksen elossa.
Sillä canastaa ei voi pelata yksin.
Laura Hallamaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, jonka pitkäaikaisin ystävä on nähnyt hänet Leijonakuningas-collegeissa päiväkerhossa.
Kolumnista voi keskustella 22.6. klo 23.00 saakka.