Olen melkein koko aikuisikäni tuntenut vastenmielisyyttä aseita, sotimista ja armeijoita kohtaan. Teini-iän lopussa oli toisin. Suoritin varusmiespalveluksen puolustusvoimien urheilukoulussa, missä sain tiedustelu-upseerikurssilta kiitettävän arvosanan ja palveluksen jälkeen tunnustuspalkinnon. Luovutustilaisuudessa pitämäni isänmaallinen puhe julkaistiin Hämeen ratsujääkäripataljoonan Ratsumies-lehdessä.
Osallistuin 1980-luvun suuriin rauhanmarsseihin, joilla vastustettiin euro-ohjuksia. Pelkäsimme ydinsotaa. Samalla ajatukseni alkoivat muuttua. Todistin toimittajana aitiopaikalla, kun kansanliikkeet vapauttivat Itä-Euroopan kommunismin kahleista. Vapaus hankittiin ilman aseita.
Kuuluin rauhanpoliittisen mielipidelehden toimitukseen, ja olin vähän aikaa myös sen päätoimittajana. Kritisoin 1990-luvun alussa ja 2020-luvun taiteessa Suomen hävittäjähankintoja salailusta. Iloitsin myös Ottawan miinasopimuksesta rauhanaktivistien saavutuksena. Sopimus kielsi siviiliväestöä julmasti tappavan asejärjestelmän. Tilasin ydinaseita vastustavaa lehteä Bulletin of the Atomic Scientist.
Ukrainan sodan alkaminen oli minulle älyllinen ja eettinen romahdus.
Kannatan vain miehiä koskevan asevelvollisuuden korvaamista valikoivalla ja sukupuolineutraalilla asepalveluksella. En uskaltanut esittää aseiden ja armeijoiden kieltämistä, mutta arvelin liberaalin demokratian ja kansalaisyhteiskunnan vahvistumisen vähentävän sotilaallisen puolustuksen merkitystä. Siksi pidin Suomen panostuksia asehankintoihin ja miehiä koskevaan asevelvollisuuteen ylimitoitettuina.
Uskoin aseiden ja armeijoiden kuuluvan Euroopan menneisyyteen. Uskoin tulevaisuuteen, jossa Euroopan maat ratkaisevat yhdessä ihmiskunnan suuria haasteita – kulkutauteja, luontokatoa ja ilmastonmuutosta. Uskoin totuudelliseen ja demokraattiseen keskusteluun ja päätöksentekoon.
Ukrainan sodan alkaminen oli minulle älyllinen ja eettinen romahdus. Se paljasti sinisilmäisyyteni. Tuntuu siltä, etten ole ymmärtänytkään, miten maailma toimii. On pakko myöntää, että varusmiesten pakolliseen palvelukseen perustuva armeijamme ja sen uudenaikaiset aseet tuovat tällä hetkellä turvallisuutta ja vakautta. Olen kääntynyt kannattamaan myös Nato-jäsenyyttä.
Rauhan rakentamisessa ei tarvita aikaisempaa pienempiä vaan suurempia utopioita.
Ja sitten toisaalta… en edelleenkään halua hyväksyä, että aseita ostamalla ja armeijoita vahvistamalla voisimme loputtomiin ratkaista maailman ongelmia. Niin kauan kuin Venäjä murhaa ja raiskaa ukrainalaisia, on kuitenkin mahdotonta puhua aseita ja armeijoita vastaan. Militarismi näyttäytyy nyt ainoana vaihtoehtona – ja se pelottaa minua.
Kaikki sodat kuitenkin loppuvat joskus – myös Ukrainan sota. Silloin tarvitaan niitä luottamuksen ihanteita, joista viime kuukausina on pilkattu presidentti Vladimir Putinin valtakauden alussa ulkopoliittista vastuuta kantaneita suomalaispoliitikkoja. Sinisilmäisyys voi olla vaarallista, mutta rauhaa ei synny ilman jonkinlaista luottamusta.
Rauhan rakentamisessa ei tarvita aikaisempaa pienempiä vaan suurempia utopioita. Keskellä Ranskan vallankumouksen väkivaltaista vaihetta Immanuel Kant (1724–1804) julkaisi kirjan Ikuiseen rauhaan.
Kehittyneet demokratiat eivät ole koskaan aloittaneet sotia toisiaan vastaan.
Vuonna 1795 Kant oli täyttänyt jo 70 vuotta. Filosofi esitti, että tasavaltainen valtiomuoto, vallankäytön julkisuus ja valtioiden taloudellinen yhteistyö torjuisivat sotia. Ne kuuluivat Kantin kuusikohtaiseen rauhansuunnitelmaan.
Kant oli oikeassa: Kehittyneet demokratiat eivät ole koskaan aloittaneet sotia toisiaan vastaan. Kant vastusti kaikkia pysyviä armeijoita, myös niitä, jotka perustuvat asevelvollisuuteen. Hänen mukaansa yhdelläkään valtiolla ei ole oikeutta pakottaa ketään aseisiin.
Millaisilta kärsimyksiltä ihmiskunta olisikaan säästynyt, jos Kantin rauhansuunnitelma olisi pantu täytäntöön! Vieläkään ei ole liian myöhäistä.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori, jonka voimabiisi on tällä hetkellä Patti Smithin People Have the Power.
Kolumnista voi keskustella 20.5. klo 23.00 saakka.