Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lämpöpumpuille on nyt kysyntää – ostoa miettivän kannattaa varautua pitkään odotusaikaan

Laitteiden kysyntä on nyt ennätyksellisen suurta. Kysynnän kasvuun on vaikuttanut kohonnut energian hinta ja samaan aikaan koronapandemia on aiheuttanut toimitusvaikeuksia.

Ilmanlämpöpumppua asennetaan omakotitalon ulkoseinälle Torniossa.
Tero Muotka asensi Sauli Kaltakarin taloon ilmanlämpöpumpun. Kuva: Jenni Mehtonen / Yle
  • Jenni Mehtonen

Lämpöpumppujen kysyntä on nyt ennätyksellisen suurta. Suomen lämpöpumppuyhdistyksen mukaan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana myytiin noin 30 000 lämpöpumppua. Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan oli 90 prosenttia. Lämpöpumppujen kysyntään ja saatavuusongelmiin ovat vaikuttaneet niin energian kallistunut hinta kuin koronasulkujen luomat toimitusongelmat.

– Ei koskaan eikä ikinä ole ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana kysytty pumppuja niin paljon kuin tänä vuonna eikä koskaan eikä ikinä ole niin huonosti ollut saatavilla pumppuja kuin tänä vuonna, sanoo Urakointi T. Muotkan yrittäjä Tero Muotka

Ostoa miettivän kannattaa varautua pitkään odotusaikaan.

– Nyt kun tilaa pumppuja niin se on kolme–neljä kuukautta ennen kuin pumput ovat täällä. Ja mitä mereltä on Suomeen tulossa pumppuja, niin ne on kaikki myyty jo jälleenmyyjille, mitä siellä kontissa on ja me olemme myyneet ison osan niistä pumpuista jo asiakkaille. Kuka meinaa ensi talveksi pumpun saada, niin se kannattaa nyt alkaa tilamaan.

Muotka huomauttaa, että ilmanlämpöpumppujen lisäksi asia koskee myös maa- ja ilma-vesilämpöpumppuja. Lämpöpumppujen toimitusongelmat ovat jatkuneet jo parisen vuotta eli koronapandemian ajan.

– Maahantuojan mukaan vielä koko loppuvuosi menee samoin.

Toimitusketjussa on monta pullonkaulaa.

– Osa satamista on suljettu, osa tehtaista on suljettu tai puoliteholla ja on konttipulaa, puolijohdepulaa. Sitten esimerkiksi Rotterdamin satamassa, jossa kuljetuksia jaetaan pienempiin laivoihin menee nyt kuukausi, kun aiemmin pysähdyksessä kesti viikko.

Ilmanlämpöpumppu omakotitalon ulkoseinällä.
Ilmanlämpöpumppu tuo säästöä lämmityskuluihin. Kuva: Jenni Mehtonen / Yle

Torniolaisen Sauli Kaltakarin taloon tilattiin ilmanlämpöpumppu tammi-helmikuun vaihteessa ja asennustöihin päästiin toukokuussa pumpun saavuttua. Kaltakari sanoo hankinnan taustalla olleen useita syitä.

– Sähkönhinnan nousu ja myös jäähdytys, kun nyt on ollut kuumia kesiä. Kun on isot ikkunat ja kivilattiat, niin ne varaavat aika paljon lämpöä, niin on ollut tukalia kesiä. Tästä saa kaksinkertaisen hyödyn, Kaltakari pohtii.

Kaltakarin talo on lämmennyt tähän asti sähkön sekä tulisijan avulla. Jatkossa lisänä on ilmanlämpöpumppu, mutta seuraaviakin suunnitelmia on jo.

– Meillä on hybridikattila eikä maalämpöä ole tullut laitettua, koska autotalli taas on suorasähkölämmitteinen. Olen kyllä miettinyt aurinkokeruupiiriä katolle käyttöveden lämmitykseen, mutta sitä hankintaa ei ole vielä tullut tehtyä. Jos saa sen vielä ilmanlämpöpumpun lisäksi, niin niillä pärjää varmaan aika hyvin sitten.

Kuuntele Tero Muotkan vinkit lämpöpumpun hankintaan. Kuva: Yle Areena

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.