Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tykkimäen uusi lomakylä avautuu Kouvolassa – kovat odotukset kesästä, vaikka avautuminen myöhästyi

Uusi lomakylä on rakennettu Tykkimäen huvipuiston ja Aquapark-vesipuiston läheisyyteen Kouvolassa.

Tykkimäki Resortin kaksi huvilamökkiä
Pitkä ja luminen talvi vaikeutti ulkotöiden tekemistä lomakylän alueella. Siksi esimerkiksi nurmikko ei vielä kasva kaikkialla. Kuvassa puusta rakennettuja huvilamökkejä. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
  • Minna Kaipainen
  • Helena Korpela

Kouvolassa Käyrälammen rannalla odotetaan tulevalta matkailukesältä paljon.

Uusi lomakylä Tykkimäki resort on valmistunut Tykkimäen huvipuiston ja Aquapark-vesipuiston läheisyyteen.

Lomakylä aukeaa kesän aikana vaiheittain asiakkaille. Kesäkuun alusta saakka varattavissa ovat olleet esimerkiksi perhehuvilat ja lomamökit. Heinäkuun alusta alkaen varattavaksi tulevat myös minimökit, karavaanaripaikat, telttapaikat ja panoraamasaunat.

– Paljon on tapahtunut. Avaamme majoituskohteita asteittain, kertoo resort-päällikkö Topias Sundqvist.

Lomakylän omistaa Kymen seudun osuuskauppa KSO, joka omistaa myös viereisen Tykkimäen huvipuistoalueen. Miljoonaluokan lomakylän avaaminen on viivästynyt, sillä alunperin sen piti avautua jo toukokuussa. Sundqvistin mukaan runsasluminen ja pitkään kestänyt talvi hidasti alueen ulkotöiden tekemistä, jonka takia esimerkiksi karavaanarialue ei ole vielä valmis.

– Olisi ollut hyvä, että heti lomakauden alusta toiminta olisi saatu täyteen vauhtiin. Myöhästyminen on harmillista, mutta sille ei voi mitään, Sundqvist sanoo.

resortpäällikkö Tobias Sundqvist
Resort-päällikkö Topias Sundqvist odottaa vilkasta kesää ja pääsyä tositoimiin. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Valttina monipuolisuus

Käyrälammen rannalla Kuutostien tuntumassa sijaitseva lomakylä mainostaa itse itseään "astetta fiinimpänä lomailuna". Sundqvist itsee laskee alueen valttikortiksi monipuolisuuden.

– Lähellä on metsää, järvi, hienoa majoitusta, huvipuisto ja vesipuisto. Kovin kauas ei tarvitse mennä, niin pääsee myös esimerkiksi Repoveden kansallispuistoon, Sunqvist luettelee.

Vuodepaikkoja alueella tulee olemaan noin 200. Uusien huviloiden lisäksi Tykkimäen camping-alueen vanhat mökit on sijoiteltu uudelleen ja päivitetty tähän päivään.

– Sisustuksellisesti ollaan vedetty kaikki pinnat uusiksi niin, että ne ovat nyt komeassa kunnossa.

Myös Kouvolan kaupunki luottaa Käyrälammen vetovoimaan, sillä se on kehittänyt aluetta paljon viime vuosina. Esimerkiksi alueelle suunnitellun esteettömän ulkoilureitin rakentaminen alkaa kesällä.

Tykkimäki Resortin mökin olohuoneesta on näkymä Käyrälammelle, huoneen nurkasssa on takka.
Huvilamökin olohuoneesta on näkymä viereiselle Käyrälammelle. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Kovat odotukset kesästä

Tulevasta kesästä odotetaan kolmatta peräkkäistä kotimaan matkailun huippukesää. Vaikka hinnat ovat kallistuneet, moni käyttää silti lomamatkaan enemmän rahaa kuin aiemmin.

Esimerkiksi matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi arvioi Ylelle toukokuun loppupuolella, että kotimaan matkailun tenho säilyy koronapandemian hellittämisestä huolimatta. Sen sijaan ulkomaan matkailijoiden suhteen tilanne on epävarma.

Kymen seudun osuuskauppa KSO on rakentanut uuden lomakylän Kouvolan Käyrälammen rantaan pikavauhtia. Työt aloitettiin viime elokuussa kaatamalla 300 puuta alueelta. Näin Kymen seudun osuuskauppa KSO:n toimialajohtaja Mikko Virtanen kertoi rakennustöistä marraskuussa 2021.

Resort-päällikkö Topias Sundqvist uskoo, että tiedossa on huippukesä.

– Odotukset ovat kovat ja kyselyitä on tullut jo paljon, että koska avataan ja milloin varausjärjestelmä on käytössä. Toivotaan vain, että sää on meille armollinen, Sundqvist sanoo.

Tummia pilviä taivaalle tuli viime viikolla, kun yksi Kouvolan seudun kesän suurimmista tapahtumista, Iitin Kymiringillä järjestettävä MotoGP-kisa, päätettiin perua yllättäen. Majoitusyrityksille se oli kova pettymys.

– Perumisella on suuri vaikutus. Majoitusta jää aika paljon pois siltä viikonlopulta, mutta toisaalta tilaa vapautuu nyt seuraaville tulijoille, Sundqvist toteaa.

Lue lisää:

Osuuskauppa rakentaa miljoonien eurojen lomakylän Kouvolaan – uskoo kotimaan matkailun jatkuvan kiivaana

Bisnesmatkailijat täyttivät hotellit Suomen itärajan tuntumassa: "Ei oo:ta on myyty neljä viikkoa"

Moni käyttää nyt kesän lomamatkaan enemmän rahaa kuin aiemmin, vaikka hinnat nousevat rajusti – asiantuntija: Ihmiset säästävät nyt muusta elämästä