Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Silmät auki sinilevän varalta – jokakesäinen sinileväseuranta käynnistyy jälleen

Sekä levähavainnointipisteiden että kansalaisten havainnot löytyvät osoitteesta www.jarviwiki.fi. Meidän alueella sinilevää esiintyy tavallisesti vasta heinä-elokuussa.

Läpinäkyvään muovipulloon otetaan vesinäytettä rantavedestä jossa on sinilevää.
Kesäkuussa rantavesissä saattaa myös esiintyä männyn kellertävää siitepölyä. Kuva: Ari Haimakainen / Yle
  • Sebastian Björklund

Sinileväseuranta alkaa jälleen pohjalaismaakunnissa. Pysyviä havaintopaikkoja on sama verran kuin viime vuonna, eli 27 havaintopaikkaa.

Tällä viikolla Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen valtakunnallisilla levähavainnointipisteillä ei ole havaittu sinilevää. Kansalaishavaintoja sinilevästä ei ole myöskään tehty.

Viime vuosien tapaan levähavainnot tallennetaan kaikille avoimeen Järvi-meriwiki-verkkopalveluun www.jarviwiki.fi. Myös kansalaisilla on mahdollisuus tallentaa järjestelmään omia havaintojaan tukemaan valtakunnallista levätilanteen arviointia.

Sinileväkukintoja esiintyy alueellamme tavallisesti vasta heinä-elokuussa, mutta Ely-keskuksen mukaan kesäkuiset havainnotkaan eivät ole tavattomia. Ely-keskus muistuttaa, että kesäkuussa rantavesissä saattaa myös esiintyä männyn kellertävää siitepölyä.

Osa sinileväkukinnoista pystyy tuottamaa myrkyllisiä yhdisteitä ja runsaisiin sinileväesiintymiin tulee aina suhtautua varauksella.

Sinilevätilannetta seurataan pysyvillä havaintopaikoilla viikoittain kesäkuusta syyskuuhun asti. Sinilevähavaintoja voi ilmoittaa myös puhelimitse Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen leväseurantapuhelimen numeroon 0295 027 990.