Vantaan vankilassa tammikuussa tapahtuneen epäillyn henkirikoksen käsittely Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkoi välikohtauksella kolme viikkoa sitten.
Toinen surmasta syytetyistä miehistä nousi kiihtyneenä ylös oikeudenkäynnin alussa pidellen kädessään terävää esinettä. Poliisi ja vartijat rauhoittivat tilanteen.
Myöhemmin oikeudenkäynnin edetessä sama mies huuteli ja näytti käsimerkkejä toiselle syytetylle, tavoitteenaan häiritä oikeudenkäyntiä. Osin hän siinä onnistuikin.
– Toinen vastaaja muutti kertomustaan, koska hän koki toisen vastaajan käytöksen uhkaavaksi, aluesyyttäjä Emilia Ilander-Raulahti toteaa.
Todistajien kuulemiseen tai esimerkiksi syyttäjien työhön välikohtauksilla ei Ilander-Raulahden näkemyksen mukaan ole ollut vaikutusta. Hän on silti huolissaan oikeudenkäynneissä yleistyvästä häiriköinnistä.
– On nähtävissä ihan selkeä muutos oikeudenkäyntien ilmapiirissä. Vastaajien käytös on muuttunut paljon arvaamattomammaksi kuin aikaisemmin.
Syyttäjä kiinnittäisi enemmän huomiota oikeudenkäyntien turvallisuuteen
Ilander-Raulahti kiittelee sellisurman oikeudenkäynnin päätöspäivän turvajärjestelyjä. Tänään torstaina oikeudenkäyntiä on turvattu usean partion voimin.
– Suomessa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota oikeudenkäyntien turvallisuuteen. On tällaista rajattomuutta, ei kunnioiteta enää oikeudenkäyntejä, viranomaisia tai mitään muitakaan instituutioita.
19-vuotiasta ja 23-vuotiasta miestä syytetään samassa matkasellissä vankina olleen nuoren miehen törkeistä raiskauksista ja murhasta.
Syytetyille vaaditaan elinkautisia vankeusrangaistuksia. He kiistävät murhan ja törkeät raiskaukset. 19-vuotias syytetty myöntää tapon ja 23-vuotias syytetty törkeän pahoinpitelyn.
Epäilty rikos tapahtui Vantaan vankilassa tammikuussa 2022.
Lue myös: