Kesäloistoon puhjenneella Mikkelin torilla on aamuisin nähty myös synkempiä ilmeitä. Yön jäljiltä on toistuvasti paljastunut sotkemista ja rikottuja paikkoja.
Tänä keväänä öinen riehunta on ollut aiempia vuosia hurjempaa.
–Kyllä harmittaa. Roskaamista ja kalusteiden särkemistä. Myös meidän lukittuun telttatilaan on tunkeuduttu, sotkettu ja rikottu paikkoja, kuvailee Toripulun kahvilayrittäjä Ville Asikainen.
Tilanteen tiedostanut poliisi on näkynyt viime aikoina enemmän torilla. Myös vartijat ovat lisänneet iltapartiointia, kun lämpimät ilmat pitävät ihmiset liikkeessä ulkoilmassa ja terasseilla yön tunneilla. Ilkivaltaa ei ole kuitenkaan saatu loppumaan.
–Minunkin yritykseen on yritetty kaksi kertaa murtautua ja ovi on särjetty. Viimeksi viime viikonloppuna oli kokeiltu mennä sisään jollain raudalla. Ovenpielessä olivat selkeät jäljet, kertoo Kalakeidasta torilla pyörittävä Marko Huuhilo.
–Kyllä tämä on ollut tähän asti toriyrittäjien itsensä varassa. Mekin olemme yhtiökumppanin kanssa käyneet kävelemässä torilla ilta-aikaan ja tarvittaessa ohjanneet ihmisiä. Muutamia kiinniottojakin on tehty ja henkilöt toimitettu poliisille, jatkaa Asikainen.
Lähikuukausien lisääntyneistä vahingoista ja sotkuista suivaantuneet Mikkelin torin kauppiaat ovatkin nyt yhteistuumin kääntyneet kaupungin puoleen valvonnan parantamiseksi.
–Ilkivalta on huomattu ja kysyntään vastataan. Ensimmäiset uudet valvontakamerat asennetaan juhannukseen mennessä ja loput syksymmällä, lupaa Mikkelin kaupungin palvelujohtaja Linda Asikainen.