Etelä-Karjalassa on tänä kesänä ennätyksellinen lääkäripula.
Kesä tulee olemaan vaikea erityisesti hyvinvointi- ja terveysaseminen osalta, kertoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten terveyspalveluiden johtaja Tuula Karhula.
Lääkäriliiton suosituksen mukaisesti Eksoten kokoisella alueella lääkäreitä pitäisi olla 100. Eksotessa on 75 lääkärin virkaa.
– Kesällä on viikkoja, kun lääkäreitä on 30, joista noin kolmasosa on kandidaatteja. Se tarkoittaa sitä, että haasteellisia viikkoja on tulossa, Karhula sanoo.
Tilannetta pyritään ratkomaan muun muassa hoitajien venymisellä, hoitajien lisääntyvällä osaamisella sekä omahoitaja-toimintaa kehittämällä. Tarkoitus on myös järjestää etälääkäri-toimintaa hoitajien avuksi.
– Silloin, kun lääkäriä ei ole, hoitajat voivat konsultoida etälääkäriä, Karhula sanoo.
Ennennäkemätön pula
Karhulan mukaan pula työntekijöistä tänä kesänä on "ennennäkemätön".
– Eksoten aikana ei näin pienellä lääkärimäärällä ole kesää aiemmin menty. Sen lisäksi keskussairaalan ja hoivan puolen hoitajien saaminen on oma kysymyksensä.
Karhulan mukaan potilasturvallisuus ei ole uhattuna mutta potilailta tilanne vaatii kärsivällisyyttä.
– Jos esimerkiksi sairaalahoidon jälkeen potilas tarvitsisi perusterveydenhuollon osastohoitoa tai hoivan asumisyksikön hoitoa, voi olla, että hän joutuu olemaan tavallista pidempään keskussairaalassa, Karhula sanoo.
Lääkäripula näkyy myös niin, että esimerkiksi kiireettömien asioiden osalta lääkärikäyntiä voi joutua odottamaan syksyyn saakka.
– Toki alkuun pääsee, kun menee sairaanhoitajan vastaanotolle. Osa asioista ratkeaa hoitajakäynnillä, varsinkin jos asia on sellainen, että etälääkäri voi ottaa siihen kantaa, Karhula sanoo.
Lääkäripula lisää hoitovelkaa erityisesti kroonisten sairauksien osalta. Karhulan mukaan äkillisissä sairastumisissa päivystyksellistä hoitoa kyllä saa.
Valtakunnallinen ongelma
Karhulan mukaan lääkäri- ja hoitajapula sekä perusterveydenhuollon tila on valtakunnallinen ongelma.
– Ratkaisut tähän ovat valtakunnan tason ratkaisuja. Itse näen etälääkäripalvelut hyvänä vaihtoehtona, Karhula sanoo.
Asiaa pyritään silti ratkomaan myös paikallisesti.
– Kovasti teemme töitä asian eteen ja mietimme, mitkä olisivat realistisia vaihtoehtoja työvoiman saamiseksi ja pitämiseksi. Esimerkiksi hyvä esihenkilötyö ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön motivoi ihmisiä, Karhula sanoo.
Karhulan mukaan syksyllä Eksotessa olisi töissä noin 50 lääkäriä. Tilanne on kesää parempi, mutta siinä on toimipaikkakohtaisia eroja.
Asiasta kertoi ensin Etelä-Saimaa.
Lue lisää: