Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
KENIA Tie on asfalttipäällysteinen ja hyväkuntoinen, kiinalaisten muutama vuosi sitten rakentama. Autoja kulkee paahtavassa helteessä vain harvakseen, kenelläpä olisi asiaa Garissasta Mado Gashiin, kuivan ja asumattoman tasankoalueen halki.
Me pysähdymme pitkällä suoralla, noin kymmenen kilometrin päässä Shimbireyn kylästä pohjoiseen. Tänne pikitien varteen on huhti- ja toukokuun aikana ilmestynyt liki sata paimentolaisperheen asumusta. Piikkipensailla rajattuja pihapiirejä, ohuista puunrangoista ja kankaista kokoon laitettuja majoja.
Tämä on Gutoyn kylä. Huutomerkki, joka kertoo, että Garissan läänin paimentolaisten elinkeino ja elämä on tuhon partaalla.
Kaksi laihaa ateriaa päivässä
Kohteliaisuudet kylänvanhimpien kanssa vaihdetaan lehdettömän Damajaa-puun varjossa. Sitten saamme kutsun Halima Abdulahin kotiin. Hän on 36-vuotias, kymmenen lapsen äiti ja tällä hetkellä käytännössä yksinhuoltaja.
Halima kertoo perheen elämästä ennen vuotta 2020, ennen tätä jatkuvaa, piinaavaa kuivuutta.
– Elimme tasangon laidunmailla, vaihdoimme aina muutaman kuukauden välein asuinpaikkaa. Meillä oli 200 vuohta ja 20 kamelia. Välillä oli kuivia jaksoja, mutta aina löysimme jostain päin laidunmaata ja syötävää eläimillemme.
– Söimme maissipuuroa kastikkeen kanssa, joimme teemme maidon kanssa. Se oli hyvää elämää, Halima Abdullahi muistelee.
Istumme perheen keittiömajassa. Lapset Haliman ympärillä kuuntelevat rauhallisina ja hiljaisina. He ovat saaneet hetki sitten ensimmäisen päivän kahdesta ateriasta. Paksua maissipuuroa ja teetä. Ei muuta.
– Nyt kun söimme aamiaisen, en voi tarjota lounasta. Illalla syömme taas maissipuuroa ja teetä.
Kahden vuoden kuivuusjakson jälkeen perheen eläimistä on jäljellä vain 20 laihaa vuohta ja viisi kamelia.
Löytyykö apu pikitien varresta?
Halima Abdulahi on 36-vuotias, mutta katse on vanhan naisen katse.
Hän on joutunut näkemään, miten oma elinkeino tuhoutuu eläin eläimeltä. Ja nyt hän näkee, miten omat lapset joutuvat elämään jatkuvassa nälässä ja satunnaisen avun varassa.
– Tulimme tänne tien varten, kun emme enää mitään muuta voineet tehdä. Niin kuin kaikki muutkin tässä kylässä. Toivomme, että Kenian hallitus auttaa meitä. Tai jotkut järjestöt. Yksin emme enää pärjää, Halima toteaa vakavana.
Oman paimentolaisen elämäntavan hylkääminen on viimeinen keino, mutta sekään ei ole mikään patenttiratkaisu. Gutoyn kylään ovat viranomaiset kyllä tuoneet neljä vesisäiliötä, jossa useimmiten on myös Tana-joelta säiliöautoilla tuotua vettä. Mutta ei aina.
– Silloin meidän on ostettava vettä Shimbireyn kylältä, vaikkei siihen oikeastaan ole varaa.
Halima Abdulahi hankkii myös vähäiset ruokatarpeensa pääkylän puodista. Miltei aina velaksi. Ja aina jossain vaiheessa on kajottava siihen viimeiseen omaisuuteen, mitä perheellä on.
– Ilmoitan miehelleni, että kauppias ei enää anna luottoa. Sitten hän myy vuohen tai kaksi. Sillä selviämme taas muutaman viikon eteenpäin.
Naisten, lasten ja vanhusten kylä
Gutoyn pihapiirien liepeillä on myös piikkipensailla rajattuja vuohiaitauksia, joiden maanpinta on kauttaaltaan vuohenpapanoiden peittämä. Mutta yhtään vuohta ei näy missään. Eikä aikuisia miehiä.
– Miehet ovat ottaneet ne eläimet, mitä perheillä vielä on jäljellä, ja lähteneet kymmenien tai satojen kilometrien päähän etsimään laidunmaata. Garissan läänin eteläosissa on saatu jonkin verran sadetta, ja miltei kaikki miehet ja eläimet ovat nyt siellä, kertoo PGI-kansalaisjärjestön projektityöntekijä Mohamed Mohamud.
Vain naiset, lapset ja vanhukset ovat jääneet tänne tienvarteen, odottamaan mahdollisia auttajia. Mohamed Mohamudin järjestö Pastoral Girls Initiative (PGI) on tehnyt vuosikausia töitä paimentolaisperheiden tukemiseksi.
– Autamme Shimbireyn kylän alueella yli tuhatta vähävaraista perhettä kuukausittaisilla rahansiirroilla. Annamme noin puolet siitä, mitä perheet tarvitsevat perustoimeentuloonsa, toinen puoli heidän on hankittava jostain muualta, Mohamed Mohamud selittää.
Rahansiirto on hänen mukaansa todettu toimivimmaksi tavaksi auttaa köyhiä perheitä. Se antaa autettavalle oman päätäntävallan ja itsekunnioituksen.
– Joku perhe tarvitsee maissijauhoa, toinen keittovälineitä tai rahaa koulumaksuihin.
– Jos toisimme tänne vain ruoka-apua, vaikkapa riisisäkkejä, sopisi se jonkun tarpeisiin. Mutta toiset joutuisivat käymään kauppaa avustusruualla saadaksen sen minkä tarvitsevat.
Toinen rahansiirtojen hyvä puoli on, että ne tukevat paikallista taloutta. Jos alueelle tuotaisiin riisiä tai maissijauhoa, olisi se pois paikallisten kauppiaiden tuloista ja sitä kautta kylän hyvinvoinnista.
Kaikille ei raha-apua riitä
Kun Mohamed Mohamudin maastoauto laskeutuu pikitieltä Gutoyn kylän pensaikkoon, se herättää ihmisissä toivoa. Olisiko tämä nyt se vierailu, joka tuo kyläläisille apua? Mohamed joutuu tuottamaan pettymyksen.
– Meillä ei ole täällä vielä toimintaa. Koko kylää ei ollut vielä huhtikuun alkupuolella edes olemassa, emme pysty reagoimaan avuntarpeeseen näin nopeasti.
PGI saa toimintaansa varat Euroopan Unionilta, Oxfamin ja kenialaisen ASAL Humanitarian Networkin kautta. Mutta rahaa on aivan liian vähän suhteessa tarpeeseen, niin kuin koko kuivuuden kurittamassa Itäisessä Afrikassa.
– Emme pysty Shimibireyn kylässäkään auttamaan perheitä enää kuin kahden kuukauden ajan, sitten nykyinen rahoitus on käytetty loppuun, Mohamed Mohamud kertoo.
Isä tuli, kahden kuukauden jälkeen
Kuvaamme Halima Abdulahin perheen pihapiirissä, ja jossain vaiheessa pihalle ilmestyy myös hymyilevä mies. Kun kysyn, kuka hän on, kertoo tulkkimme että kyseessä on perheen isä, Mohamed Osman, 40.
Hän on viimeksi käynyt perheensä luona kaksi kuukautta aiemmin, eikä nytkään viivy kuin yhden yön. Vuohilauma on reilun viidenkymmenen kilometrin päässä Dujis-nimisen kylän lähistöllä.
– Vanhin tyttömme on yksin siellä ja vahtii vuohia, siksi en voi olla kauaa poissa, Mohamed Osman kertoo.
Hänen ainoa ammattitaitonsa on vuohien ja kamelien paimentaminen. Kun vuohilauma hupenee hupenemistaan, on pakko miettiä muita vaihtoehtoja.
– Jos tämä kuivuus vain jatkuu, ei meillä kohta ole yhtään vuohta tai kamelia. Olen ajatellut, että voisin ryhtyä polttamaan puuhiiltä. Siihen ei tarvita muita työkaluja kuin viidakkoveitsi. Puuta kyllä riittää, ja minulla energiaa tehdä työtä.
Kymmenen vuohta tyttärestä
Yksi selviytymiskeino paimentolaisperheille on tyttölasten avioituminen. Kenialaisessa perinteessä sulhasen vanhemmat maksavat morsiamen perheelle tuntuvat myötäjäiset. Garissan paimentolaisten keskuudessa se tarkoittaa yleensä kymmentä vuohta tai viittä kamelia.
Halima Abdulahin ja Mohamed Osmanin 16-vuotias tytär Deman Mohamed meni naimisiin huhtikuussa – itseään 24 vuotta vanhemman naapurin kanssa.
– Saimme kymmenen vuohta, mutta ne eivät ole enää elossa. Kuivuus vei nekin, kertoo Halima Abdulahi.
Haliman ja Mohamedin kymmenestä lapsesta vain kaksi on käynyt koulua, hekin vain toiselle ja kolmannelle luokalle asti. Paimentolaiseen elämäntapaan koulunkäyntiä on ollut vaikea yhdistää, kun perhe on vaihtanut aina muutaman kuukauden välein asuinpaikkaa.
Shimbereyn kylässä, noin kymmenen kilometrin päässä Gutoysta, on hallituksen ilmainen alakoulu.
– Nyt haluaisimme lapsemme kouluun, mutta se on vaikeaa, kun rahaa ei tahdo riittää edes ruokaan. Koulu on kyllä ilmainen, mutta meillä pitäisi olla varaa koulupukuhin ja kirjoihin. Eivätkä lapset jaksaisi nälkäisinä kävellä 20 kilometriä päivässä, Mohamed Osman kertoo.
Huonoin sadekausi 70 vuoteen
Itä-Afrikassa on jo neljä sadekautta peräkkäin epäonnistunut. Sateita ei ole tullut lainkaan tai sademäärät ovat jääneet paljon alle normaalien. Alkuvuoden “pitkä sadekausi” oli huonoin 70 vuoteen.
Nyt Gutoyn kylän perheillä on edessä kalenterinkin mukaan kuiva kausi. Seuraavien kuukausien aikana niin ihmisten kuin eläinten tilanteen odotetaan entisestään heikkenevän.
Ilmastotieteilijät varoittavat, että Tyynenmeren La Nina ja Intian valtameren dipoli-ilmiö uhkaavat myös lokakuussa alkavaa seuraavaa sadekautta. Se olisi viides perättäinen epäonnistunut sadekausi – ennennäkemätön ilmiö koko tunnetun säähistorian aikana.
Viime viikolla YK-järjestöt julkaisivat katsauksen Itä-Afrikan kuivuustilanteesta. Sen mukaan tämänhetkinen kuivuus on jo yhtä paha kuin se oli pahimpina nälänhätävuosina 1984 ja 2011.
Somaliassa, Etiopiassa ja Keniassa arvioidaan ruuan puuttesta kärsivien ihmisten lukumäärän kasvavan tämän vuoden aikana yhteensä 20 miljoonaan. Suoranainen nälänhätä uhkaa jo nyt satojatuhasia ihmisiä.
“Emme tiedä, mikä se ilmastonmuutos on”
Mohamed Osman ja Halima Abdullahi odottavat sateita ja toivovat apua Kenian hallitukselta ja kansalaisjärjestöiltä.
He tuntevat globaalin ruokakriisin vaikutukset jo omassa elämässään. Maissjauhon kilohinta on tämän vuoden aikana noussut läheisen Shimbereyn kylän puodeissa 60 shillingistä 100 shillinkiin.
Säätieteilijät ovat varsin varmoja siitä, poikkeuksellinen, jo kaksi vuotta jatkunut kuivuuskausi Afrikan sarvessa on seurausta ilmastonmuutoksesta.
Mohamed ja Halimakin ovat kuulleet ilmastonmuutoksesta.
– Mutta emme tiedä mikä se on. Me tiedämme vain tämän kuivuuden.
Lue lisää:
Arkea maailmalta: Kuka pelkää Nairobin yötä?
Ylen Afrikan-kirjeenvaihtaja Pasi Toivonen jakaa sisältöä arjestaan ja työstään myös Instagramissa @toivonenpasi.