Kuluva siitepölykausi on ollut tavallista vähäpölyisempi. Esimerkiksi koivun siitepölymäärä jäi kolmanneksen keskivertoa heikommaksi.
Koivun vähäisempi siitepölymäärä ei yllättänyt, sillä koivukaudesta odotettiin Luonnonvarakeskuksen norkkolaskentojen perusteella tavallista vähäpölyisempää.
Siitepölykausi jatkuu heinillä, joista ensimmäiset aloittivat kukintansa kesäkuun alussa.
Toistaiseksi heinien siitepölyä on ilmassa vähän, mutta kesän edetessä siitepölyn määrä kasvaa kukinnan voimistumisen myötä.
Kaakon siitepölynäytteet on otettu Imatran mittauspisteessä. Mittauspiste kuuluu koko maan kattavaan seurantaverkkoon.
Suomessa on yhdeksän siitepölyjen keräyspaikkakuntaa.
Vaikea kausi koivuallergikoille
Koivun siitepölyä kulkeutui ensi kerran Kaakkoon toukokuun alkupäivinä eteläisestä Suomesta.
Paikallinen kukinta alkoi juuri ennen äitienpäivää. Koivun huippukausi oli toukokuun puolestavälistä kuun loppupuolelle.
Kukinnan huippukausi oli siitepölyallergiaoireiden kannalta hankala. Siitepölyä oli ilmassa runsaasti tai erittäin runsaasti päivittäin kahden viikon ajan.
Koivun siitepölyn huippupäivä oli 23.5., jolloin siitepölyhiukkasia mitattiin 3112 ilmakuutiossa. Näin suuria pitoisuuksia ei mitata joka kevät.
Kuitenkin viime vuoden huippupäivänä mitattiin suurempi määrä siitepölyä. Koivun siitepölyä oli viime vuonna koivun kukinta-aikana muutenkin enemmän runsaan kukinnan takia.
Lue lisää:
Koivun kukinta Kaakossa viime vuotta heikompaa – allergiakausi jatkuu viime vuotta helpompana