Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Menetetty aika on paennut totuus.
Rikostutkijoiden vanhassa fraasissa on itua. Viime aikoina poliisi on kuitenkin tehnyt parhaansa saavuttaakseen totuuden pitkältä takamatkalta.
Pelkästään viime ja tämän vuoden aikana eri oikeusasteissa on käsitelty kolmea kauan selvittämättä ollutta rikosta – kaikki niistä Turussa.
35 vuoden takainen veriteko on parhaillaan hovioikeuden puntaroitavana. Syyttäjän mukaan tanskalainen Herman Himle hyökkäsi Viking Sallyn helikopterikannella nukkuneen saksalaisen pariskunnan Klaus Schelklen ja Bettina Taxisin kimppuun aamuyöllä 28. heinäkuuta 1987. Schelkle kuoli ja Taxis loukkaantui vakavasti. Murhasyyte kaatui viime kesäkuussa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Lähes 28 vuotta pimeänä pysynyt murha sai saman käräjäoikeuden mukaan ratkaisunsa viime toukokuussa. Käräjäoikeus katsoi, että mainostoimistoyrittäjä Lasse Lehto surmasi turkulaisen lakimiehen Ilpo Härmäläisen purjeveneessään ja upotti tämän ruumiin mereen Turun Airistolla vuonna 1994. Elinkautistuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan asian käsittely tulee todennäköisesti jatkumaan hovioikeudessa.
Viime vuoden lopulla Turun hovioikeus tuomitsi 46-vuotiaan miehen neljäksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen Turussa 2002 tapahtuneen törkeän ryöstön yrityksestä. Viisi aseistettua ryöstäjää yritti tunkeutua arvokuljetusajoneuvon rahaosastoon Tampereentien Prisman parkkipaikalla keskellä päivää elokuussa 2002. Ryöstö epäonnistui.
Pitkään pimeinä pysyneiden juttujen eteneminen tuomioistuimeen on nykypoliisilta kova voimannäyttö. Mutta kolikon toinen puoli ei virkavaltaa mairittele.
Miten on mahdollista selvittää jopa vuosikymmenten takaisia rikoksia, kysyy moni. Vähintään yhtä tärkeää on taivastella, miksi vakavien rikosten selvittämisessä – oikeuden toteutumisessa – on kestänyt niin kauan.
Ainakin kahdessa edellä mainitussa vastaus ei piillyt huonossa tuurissa tai rikollisten oveluudessa, vaan vakavammassa: poliisi ei aikanaan tehnyt työtään kunnolla.
Lakimiehen katoaminen ei kiinnostanut
Lakimies Ilpo Härmäläinen nähtiin viimeisen kerran elossa 3. elokuuta 1994 puolen päivän aikaan. Katoamisilmoitus tehtiin jo vuorokauden kuluessa 4. elokuuta kello 10.35. Härmäläisen vaimo mainitsi poliisille, että hänen miehensä oli sanonut menevänsä katsomaan jotain asuntoa ”mainosmiehen” kanssa. Käynnin oli määrä olla nopea.
"Mainosmiehellä" Ilpo Härmäläinen oli tarkoittanut Lasse Lehtoa. Tässä on ensimmäinen erikoinen seikka.
Turun rikospoliisi kuulusteli Lehtoa ensimmäistä kertaa 12. elokuuta, reippaasti yli viikkoa myöhemmin. Lyhykäisessä kuulustelukertomuksessa Lehto ilmoitti, ettei tiedä Härmäläisen katoamisesta mitään.
Toisen tutkijan mukaan Ilpo Härmäläisen katoamista ei otettu poliisissa vakavasti.
Härmäläisen katoamispäivän tapahtumista häneltä kysyttiin tarkemmin 23. elokuuta. Vasta silloin Lehto joutui kertomaan, mitä oli 3. elokuuta tehnyt, missä oli ollut ja millaisella autolla liikkui. Samoihin aikoihin häntä alettiin epäillä törkeästä petoksesta. Se liittyi factoring-rahoituskuvioon, johon myös Härmäläinen oli sotkettu mukaan. Talousrikos alkoi valjeta, kun Ilpo Härmäläisen veli löysi katoamisen jälkeen tämän asunnolta asiakirjoja, joista petos paljastui.
Siinä vaiheessa Lehdosta tuli epäilty, mutta ainoastaan talousrikokseen. Viranomaisten kellot eivät soineet, vaikka törkeästä petoksesta epäillyn liikekumppani oli kadonnut jäljettömiin samaan aikaan, kun miesten oli määrä tavata.
Lehdon liikkumisista kysyttiin tämän alaisilta lähes kuukauden päästä katoamisesta. Mutta kuka muistaa, mihin aikaan oma esimies oli tai ei ollut toimistolla neljä viikkoa sitten?
Tapauksen alkuperäinen tutkija myönsi myöhemmin, että poliisilla oli vahvoja epäilyjä Lasse Lehdon suuntaan, mutta “talousrikosasiat olivat tulleet väliin”. Toisen tutkijan mukaan Ilpo Härmäläisen katoamista ei otettu poliisissa vakavasti.
Omaisille jankutettiin, että mies on varmaan karannut omille teilleen, vaikka mikään tiedetty seikka Härmäläisen elämässä ei puoltanut tätä näkemystä. Hänestä oli tullut isä vain pari kuukautta ennen katoamistaan.
Henkirikostutkinta käynnistettiin viisi kuukautta Härmäläisen katoamisen jälkeen, tammikuussa 1995, pitkälti omaisten sinnikkyyden ansiosta. Härmäläisen sukulainen kääntyi keskusrikospoliisissa työskentelevän henkilön puoleen, ja pian KRP otti asian selvittelyyn.
Rikospaikkaa tai surma-asetta ei yritetty selvittää
Vuonna 1995 Lasse Lehtoa kuulusteltiin taposta epäiltynä kolmesti, mutta ei pidätetty. Perusteita olisi ollut.
Poliisi tyytyi miehen vastauksiin, eikä ainakaan kuulustelupöytäkirjojen perusteella niitä erityisen ponnekkaasti haastanut. Jo tuolloin tutkijoiden tiedossa oli, että Härmäläisen katoamisen aikoihin Lehdon puhelin oli yhdistynyt Naantalin viljavaraston tukiasemaan. Sen kantama merelle on ainakin 10 kilometriä.
Lehdolta ei kysytty kertaakaan purjeveneestä. Talousrikostutkinnan yhteydessä oli käynyt ilmi, että hänellä sellainen on. Purjevene keksittiin mahdolliseksi surmapaikaksi uudessa tutkinnassa 27 vuotta myöhemmin, kesällä 2021.
Käräjäoikeus piti viime toukokuisessa tuomiossaan erittäin todennäköisenä, että Lehto ampui uhrinsa veneessä. Härmäläisen ruumis löydettiin merestä viime maaliskuussa. Samalla löytyi ankkuri, jota oli todennäköisesti käytetty painona upotuksessa. Tuoreeltaan purjeveneestä olisi voinut löytyä todisteita henkirikoksesta. Lähes 30 vuodessa mahdolliset jäljet olivat jo hävinneet.
Hapuilevissa vastauksissaan vuonna 1995 Lehto arveli puhelimensa linkittyneen Naantalin viljavaraston tukiasemaan ajomatkalla Raisiosta Turkuun. Poliisi ei kuulusteluissa iskenyt vastapalloon. Myöhemmässä tutkinnassa selvisi, että Lehdon puhelimen olisi täytynyt paikantua ensisijaisesti Raision keskustan tai Pansion tukiasemiin, mikäli hänen kertomuksensa olisi totta.
Ei poliisi tutkinut Lasse Lehdon aseitakaan. 1990-luvun puolivälissä häneltä ei niistä edes kysytty kuulusteluissa.
Viime maaliskuussa löydetyssä vainajassa oli osia kahdesta luodista. Lehdon tekoaikaan omistama Colt-revolveri on oikeuden mukaan ollut soveltuva Härmäläisen surma-aseeksi. Aukottomasti sitä ei enää voi todistaa ruumiista löydettyjen luotien huonon kunnon vuoksi.
Jutun kokonaisnäyttö riitti käräjäoikeudessa elinkautistuomioon, koska KRP oli tehnyt viime kesästä lähtien periksiantamatonta työtä asian selvittämiseksi. Pienistä tiedonmuruista rakentui kestävä ketju, jolla suljettiin pois vaihtoehtoisten tapahtumainkulkujen mahdollisuus.
Mikään ei olisi estänyt poliisia tekemästä tätä työtä jo vuonna 1994.
Sen sijaan omaiset elivät lähes 30 vuotta tietämättä, mitä heidän läheiselleen tapahtui.
Poliisi ei tutkinut arvokuljetusjuttua, vaikka sai epäillyn dna:n
Tutkinnanjohtajan panoksella on valtava merkitys pimeiden rikosten tutkinnassa.
Monissa pitkään pimeinä pysyneissä tapauksissa tutkinnanjohtaja on lähinnä nimellinen, eikä varsinaisia tutkintatoimia tehdä kuin korkeintaan yksittäisten vihjeiden tarkistamisen muodossa.
Toista maata on esimerkiksi rikostarkastaja Aki Lahtinen keskusrikospoliisista. Hänen johdollaan on edennyt tuomioistuimeen kolmen vuoden aikana kaksi kovan luokan rikosta, joiden tutkinnassa muut olivat jääneet jumiin.
– Turun arvokuljetusryöstö on vain niitä juttuja, joita poliisi ei voi eikä saa jättää tutkimatta. Tästähän yhteiskunta meille maksaa.
Näin Lahtinen perusteli kolme vuotta sitten Ilta-Sanomille, miksi Turussa vuonna 2002 tapahtuneen arvokuljetusryöstön yrityksen tutkinta avattiin uudelleen.
Vaikka noin 400 000 euron lastia kuljettaneen ajoneuvon ryöstö epäonnistui, pääsivät tekijät pakenemaan. Myöhemmin poltettuna hylätyn pakoauton lähistöltä maastosta löydettiin näppylähanskat, joista taltioitiin dna:ta. Lisäksi ryöstön kohteena olleesta arvokuljetusautosta oli löytynyt kuituja. Ne vastasivat näppylähanskojen kuituja.
Tutkinta takkuili. Lopulta se tyssäsi tyystin, vaikka dna-jäljelle löytyi vastaavuus kolme vuotta myöhemmin.
Sitten tuli vuosi 2019.
– Nyt on minun vuoroni yrittää ja katsoa, päästäänkö tässä mihinkään, tutkinnanjohtaja Lahtinen tuumasi Ilta-Sanomille.
Päästiin.
Syyttäjä selvitti poliisin laiminlyöntejä
Aki Lahtisen johdolla poliisi teki ensimmäistä kertaa 17 vuoteen sen, mitä olisi pitänyt tehdä jo tutkinnan alussa. Vuonna 2019 pidätettiin mies, joka yhdistyi dna-profiilinsa kautta tapaukseen jo vuonna 2005.
Syytteet maaliskuussa 2020 hylännyt käräjäoikeus hämmästeli alkuperäisen tutkinnan luokattomuutta.
– Useimmat todistajat ovat itse kertoneet, että heitä on kuultu ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2019. Heidän osaltaan on selvää, että kuulusteluja ei ole ylipäänsä tehty vuonna 2002, käräjäoikeus lausui maaliskuussa 2020.
Kuulustelematta oli jätetty esimerkiksi arvokuljetusta hoitaneet työntekijät, ryöstöyritystä todistaneet silminnäkijät sekä pakoauton hylkäämispaikan läheisyydessä olleet todistajat. STT kertoi asiasta viime joulukuussa.
Rikostutkinnassa raskaita mokia ja tekemättä jättämisiä on hyvin hankalaa paikata vuosikymmenten päästä.
Tekikö poliisi aikanaan juuri mitään rikoksen selvittämisen eteen? Kysymys heräsi myös syyttäjälaitoksessa, joka aloitti arvokuljetusryöstön yrityksen leväperäisestä tutkinnasta esiselvityksen vuonna 2020. Huomattiin, että esitutkintamateriaalia oli kadonnut. Kummasteltiin, miksei rikoksen tutkinta edennyt dna-löydöksen jälkeen.
Lopputulemana todettiin, etteivät “tutkinnassa tapahtuneet mahdolliset laiminlyönnit ole johtuneet siitä, että olisi pyritty siihen, että rikosvastuu ei jutussa toteutuisi”.
Törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen kenenkään poliisin ei katsottu syyllistyneen. Mahdollisen virkavelvollisuuden rikkomisen ja virka-aseman väärinkäyttämisen syyteoikeus oli vanhentunut vuonna 2017.
Turun arvokuljetusryöstöjutun tuomiosta valitettiin hovioikeuteen, joka katsoi syytetyn syylliseksi vuonna 2002 tapahtuneeseen rikokseen.
Vuonna 2019 avatussa esitutkinnassa ei saatu tarpeeksi näyttöä kolmea muuta epäiltyä vastaan. Aikaa oli kulunut liian kauan.
Harva tapaus jää ratkaisematta
Suomessa tehdään satakunta tappoa tai murhaa joka vuosi.
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin mukaan viime vuosikymmenellä henkirikosten selvitysaste oli keskimäärin 98 prosenttia. Pääosa suomalaisista henkirikoksista on tuttavien, seurustelukumppanien tai perheenjäsenten välisiä.
Noin 70 prosentissa tapauksista epäilty ja uhri ovat alkoholin vaikutuksen alaisia.
Aniharva henkirikos jää ratkaisematta. Joskus jokin jää. 50 viime vuoden ajalta Suomessa on jäänyt ratkaisematta arviolta pari sataa henkirikosta.
Erityisen hankalia poliisille ovat tapaukset, joissa uhri ja tekijä ovat toisilleen ennalta tuntemattomia, tai mikäli vainaja on kateissa tai löytynyt vasta pitkän ajan jälkeen.
Rikostarkastaja Aki Lahtinen ryhmineen on jälleen tällaisen mysteerin kimpussa. Helsinkiläinen Johann Willem Hägerström löydettiin kuolleena Rymättylästä noin vuosi katoamisensa jälkeen heinäkuussa 2005. Hänet oli upotettu mereen.
Nyt ratkaisu saattaa olla lähellä.
Eritoten henkirikostapauksissa näyttökynnys on korkea. Mitä huolellisemmin tutkinta tehdään, sitä paremmat mahdollisuudet jutuilla on menestyä oikeudessa.
Rikostutkinnassa raskaita mokia ja tekemättä jättämisiä on hyvin hankalaa paikata vuosikymmenten päästä.
Ilpo Härmäläisen murhan ja Turun arvokuljetusryöstöjutun myötä herää väkisin kysymys, kuinka monta vakavaa rikosta Suomessa on jäänyt selvittämättä, koska niiden tutkiminen on hoidettu vähän sinnepäin – jos sitäkään.
Lue lisää: