Hovioikeus katsoo, että lakimies Ilkka Ukkosen lupa toimia oikeudenkäyntiavustajana voitiin peruuttaa Helvetin enkelien jäsenyyden vuoksi.
Hovioikeuden ratkaisu ei ole lainvoimainen vaan Ukkonen voi vielä valittaa luvan peruuttamisesta.
Oikeudenkäyntiavustajalautakunta määräsi Ukkosen luvan peruutettavaksi lokakuussa 2020.
Ukkonen valitti päätöksestä. Oikeuskansleri ja keskusrikospoliisi katsoivat, että päätöstä ei ollut syytä kumota.
Hovioikeus katsoi oikeudenkäyntiavustajalautakunnan tavoin, että luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat ovat tärkeä osa oikeudenhoitoa.
Hovioikeus toteaa, että tässä asemassa heidän tulee olla riippumattomia sellaisista ulkoisista vaikutteista, jotka voivat haitata heidän kykyään täysipainoisesti valvoa asiakkaansa etua sekä säilyttää toiminnassaan riippumattomuutensa.
Hovioikeus toteaa, että Helvetin enkeleistä esitetyn selvityksen perusteella sen maailmanlaajuisen toiminnan pääasiallinen tulonlähde oli kansainvälinen huumekauppa, minkä lisäksi se osallistui väkivalta- ja talousrikoksiin.
Suomessa sitä on useissa rikosoikeudenkäynneissä pidetty järjestäytyneenä rikollisryhmänä.
Oikeus: luvan peruttaminen ei ole kohtuutonta
Hovioikeus toteaa, että asiassa ei väitetty, että oikeudenkäyntiavustajan toimintaan missään yksittäisessä oikeudenkäyntiasiassa olisi kohdistunut moitteita.
Siitä huolimatta hovioikeus katsoi, että yhdistyksen jäsenyys ilmensi sitoutumista sen arvomaailmaan.
– Yhdistyksen toiminnasta esitetty selvitys huomioon ottaen sen jäsenyys voi vaarantaa oikeudenkäyntiavustajan kyvyn asianmukaisesti täyttää velvollisuutensa päämiehiään, vastapuolia sekä viranomaisia kohtaan, toteaa hovioikeus.
– Luvan saaneena oikeudenkäyntiavustajana toimiminen osana oikeudenhoitoa ja Helvetin enkelien jäsenyys eivät olleet yhteensovitettavissa.
Luvan peruuttaminen ei hovioikeuden mukaan ollut kohtuutonta eikä suhteellisuus- tai luottamuksensuojaperiaatteen vastaista.
Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisu ei myöskään loukannut perus- ja ihmisoikeuksia.
Ukkonen on katsonut, että luvan vieminen perustuu hänen henkilöönsä liittyvällä syyllä ja on perusoikeuksien vastaista.
Hovioikeus katsoo, että Helvetin enkeleihin kuuluminen on vapaaehtoista. Yhdistyksen jäsenyys ei siten ole sellainen Ukkosen henkilöön liittyvä seikka, johon hän ei voisi itse vaikuttaa.
Ukkosella pitkä jäsenyys rikollisryhmässä
Ukkonen sai Helvetin enkelien täysjäsenyyden ammuttuaan moottoripyöräkerho Bandidoksen johtajistoon kuuluneen miehen vuonna 1996.
Hovioikeus toteaa, että Ukkosen jäsenyys Nomads Finlans -osastossa on riidatonta.
Luvan saaneena oikeudenkäyntiavustajana Ukkonen on toiminut lokakuusta 2014 lähtien. Hän ei ollut ilmoittanut jäsenyydestään oikeudenkäyntiavustajalautakunnalle lupaa hakiessaan.
Jäsenyys tuli oikeudenkäyntiavustajalautakunnan tietoon kun keskusrikospoliisi ilmoitti siitä syksyllä 2020.
Viime vuosina Ukkonen on avustanut oikeudessa muun muassa lakkautettua United Brotherhood -rikollisjärjestöä ja sen johtajana toiminutta Tero Holopaista. UB:n ja Helvetin enkeleiden välejä on pidetty läheisinä.
Ukkosen lupa on voimassa siihen asti kunnes luvan peruuttamisesta on lainvoimainen päätös.
Ukkonen ei halua kommentoida asiaa Ylelle millään tapaa.