Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Aistipuistoon voi tulla rauhoittumaan, kuuntelemaan tai tunnustelemaan – Seinäjoen Piirille suunnitellaan luonnonmukaista aistipuistoa

Piirille suunniteltu esteetön aistipuisto on tarkoitettu ihan kaikille. Alue on poikkeuksellinen siksi, että sen ytimen muodostavat isot, suojaavat puut ja melko tiheä metsä.

Vehreä lehtometsä, jossa keskellä vanhoja purkurakennuksia.
Tämän polun varrella sijaitsi ennen Ankkalampi ja nyt tänne suunnitellaan Ankkalammen aistipuistoa. Vanhoista rakennuksista on vielä jäännöksiä jäljellä. Kuva: Elina Niemistö / Yle
  • Elina Niemistö
Piirille suunnitellaan aistipuistoa - hanke alulle vielä tänä vuonna?
Seinäjoelle suunnitellaan aistipuiston perustamista. Puisto on tarkoitettu kaikille rajoitteista huolimatta.

Seinäjoen Piirin alueelle suunnitellaan uudenlaisen, luonnonmukaisen aistipuiston perustamista. Hankkeen takana on Seinäjoki Lakeus Rotaryklubi, mutta sitä on suunniteltu yhdessä Törnävän Rotaryklubin, Seinäjoen kaupungin ja eri asiantuntijoiden kanssa.

Aistipuistoa suunnitellaan luonnonmetsään, mutta siellä olisi tiettyjä rakennettuja elementtejä ja esteetön reitti liikuntarajoitteisille.

– Tämä puisto on siitä erilainen, että tämä ei ole kokonaan rakennettu, vaan tänne jää paljon luonnonmukaista aluetta. Lisäksi tehdään esteetön reitti, jotta tänne pääsee. Puistoon voi tulla rauhoittumaan, kokemaan jotain yhdessä tai yksin miettimään omia asioita, kuvailee Iina Åman Lakeuden rotareista.

Valmis suunnitelma etenee kaupunkiympäristölautakuntaan vielä tässä kuussa. Tarkoitus on, että tänä vuonna hanketta päästäisiin aloittamaan.

Keidas keskellä keidasta

Koko Törnävän Piirin alue on jo valmiiksi kuin keidas ja sen sisällä on useita luonnonmukaisia paikkoja. Lähellä on myös Törnävän luonnonsuojelualue.

– Tämä on keidas keskellä keidasta. Hyvin sopiva paikka. Tästä lähtee luontaisesti jo olemassaolevia polkuja ja siellä on aukiopaikkoja, joihin voidaan varovasti metsää suojellen tehdä oleilualueita, kertoo Åman.

Tarkoitus on, että alueelle pääsevät niin ikäihmiset kuin erityisryhmätkin. Luontoa ja sen monimuotoisuutta kunnioitetaan, eikä metsää aiota kovin laajasti poistaa.

– Suojellaan isoja vanhaa puustoa, joissa on todettu esimerkiksi asuvan liito-oravia.

Åman uskoo, että juuri tällaiselle paikalle voi olla kysyntää kenelle tahansa.

– Meidän elämämme on aika täynnä menoa ja suorittamista. Tämä on sellaista, että saamme levätä ja aistit saavat levätä. Tämä on yksinkertaista olemista, sanoo Åman.

Nainen selittää metsässä.
Iina Åman Lakeus Rotareista esittelee mahdollista tulevaa aistipuistoa. Kuva: Emilia Aho / Yle

Asiantuntijoiden työtä

Aistipuiston suunnitelmat on asiantuntijoiden kanssa laadittu ja ne noudattelevat ns. Green Care -menetelmän periaatteita. Se on eräänlaista luonto- tai eläinavusteista hoivaa tai kuntoutusta.

Mukana suunnittelussa on ollut esimerkiksi ikäinstituutin vanhempi tutkija, dosentti Erja Rappe, joka on viherympäristön terveys- ja hyvinvointivaikutusten ja kuntouttavan toiminnan asiantuntija.

Myös tuki- ja osaamiskeskus Eskoosta on ollut mukana Johanna Mäki-Rautila, jonka asiantuntemusta on erityisryhmille tai kehitysvammaisille suunnatut Green Care -menetelmät. Mukana on ollut myös Pro Agrian maisemasuunnittelija Marika Turpeinen, joka on tehnyt yhteistyötä Eskoon kanssa.

Lisäksi Åman kehottaa myös kaupunkilaisia lähtemään mukaan talkoisiin.

– Olisi hienoa, jos tämä ei jäisi vain muutaman tahon puistohankkeeksi, vaan mahdollisimman moni haluaisi tulla mukaan. Me tarvitsemme ihan käsipareja ja talkoolaisia. Ja ihmisiä, jotka haluavat nähdä tämän arvokkaana osana meidän kaupunkia ja myös matkailukohteen yhtenä osana, toivoo Åman.