Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Melojien suurperhe matkasi Ilomantsista Nurmekseen

Pohjois-Karjalan reittiin upotetut lyhyemmät osuudet saivat osakseen kiitosta Suomi meloo 2022 -tapahtumassa.

Melojia Nurmeksen Aronsalmella Suomi Meloo 2022 -tapahtuman viimeisellä osuudella.
Melojia Nurmeksen Aronsalmella Suomi Meloo 2022 -tapahtuman viimeisellä osuudella. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle
  • Tarja Laitinen

Suomi meloo -tapahtuma on rantautunut perjantaina Nurmeksen Bomballe.

Ilomantsin Mutalahdesta viikko sitten liikkeelle lähtenyt melojien suurperhe ei ole kesän keikkuvia kelejä säikkynyt. Päinvastoin, kaikki olivat iloisia siitä, että kahden vuoden tauon jälkeen saivat jälleen tavata toisiaan.

Melojia oli liikkeellä eri puolilta Suomea yli 308, kaikkiaan 32 joukkueen verran.

Melojajoukko kehui paikallisia järjestelyjä. Kaikki keskeisimmät tekijät rantautumisesta muonitukseen toimivat.

Pohjois-Karjalaan Lempäälästä saapunut, Piikkiset-joukkueessa melonut Anne Leppäkorpi antoi kiitosta reiteille.

– Olen tykännyt, kun tänä vuonna on ollut paljon sellaisia lyhykäisempiä pätkiä. Meidän porukassakin oli nuoria mukana, 11- ja 12-vuotias, niin pystyi antamaan heillekin tilaisuuden kokeilla.

Ensi kesänä Suomi meloo -tapahtuma kulkee Mikkelistä Kouvolaan.