Katusoitto on osa kesäkaupungin viehätystä. Siitäkin huolimatta, että yhä harvempi meistä enää kantaa taskussaan kolikoita, joita heittää musikantin kadulla auki olevaan soitinkoteloon tai huopahattuun.
Kokkolasta kotoisin oleva kitaristi Niko Riippa on soittanut yhtyeensä Wentus Blues Bandin kanssa jo 36 vuoden ajan. Hän oli vain 14-vuotias, kun yhtye perustettiin.
Wentus Blues Band on julkaissut melkein 20 albumia ja tehnyt tuhansia keikkoja, mutta yhtye on soittanut myös kadulla.
– Ollaan monestikin Wentuksen kanssa tehty katukeikkaa, yleensä melkein akustisesti, viimeksi Kööpenhaminassa, Niko Riippa kertoo.
Häntä katusoittamisessa kiinnostaa haaste saada ihmiset pysähtymään ja kuuntelemaan.
– Jos olet tarpeeksi hyvä kadulla, silloin osaat soittaa, Niko Riippa sanoo.
Pienimuotoiseen katusoittoon ei tarvita lupia
Vastausta kysymykseen, kuinka paljon Suomessa on katusoittajia, on liki mahdoton löytää. Varsinkin sen jälkeen, kun kaduilla ja toreilla musisoinnin lupaviidakkoa karsittiin muutama vuosi sitten.
Katusoittolupia, niin kuin muitakin musiikkitapahtumien lupia, myöntää musiikin tekijöiden, säveltäjien ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö Teosto.
Pienimuotoinen tai lyhytkestoinen katusoitto on sisältynyt vuoden 2019 alusta Teoston ja Kuntaliiton tekemään musiikinkäyttösopimukseen.
Satunnaiseen katusoittoon ei siis tarvitse ostaa musiikinkäyttölupaa erikseen.
Koska kunnat eivät maksa katusoittajille esityskorvausta, soittajien ei tarvitse tehdä pienimuotoisesta katusoitosta esitysilmoituksia. Toisaalta Teosto ei myöskään maksa siitä muusikoille esityskorvauksia.
Jos katusoitto on ammattimaista, tai vähintäänkin usein toistuvaa, katumuusikon pitää hankkia musiikinkäyttölupa.
Erityisellä Kymppiluvalla saa järjestää kalenterivuoden aikana yhteensä 10 tapahtumaa, joissa kussakin on enintään 200 kuulijaa. Lupaa ei ole sidottu tiettyyn esityspaikkaan.
Jos esiintymisiä on sitäkin enemmän tai kyseessä on isompi tapahtuma täytyy hankkia Tapahtumalupa, joka antaa oikeuden esittää live-musiikkia, äänitemusiikkia tai vaikka karaokea kaiken kokoisissa kertaluontoisissa tapahtumissa, joita voivat olla esimerkiksi konsertit, festivaalit, näyttelyt ja messut.
Katusoitto on enimmäkseen luvatonta, luvan kanssa
Koronavuosien jälkeen musiikkitapahtumia on tänä kesänä valtava määrä. Ruuhkaisimpana lauantaina, 16. heinäkuuta, käynnissä on yli 30 tapahtumaa samaan aikaan.
– Tämä on kaikkien aikojen tapahtumakesä, sanoo Teoston viestintä-, markkinointi- yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura.
Erilaisia tapahtumalupiakin on siis haettu paljon, mutta Teoston lupatiedostoista ei valitettavasti näe, onko lupa ostettu nimenomaan katusoittoa varten.
– Nopealla vilkaisulla tältä vuodelta löytyi vain kolme eri kokoonpanoa, jotka ilmoittavat olevansa katusoittajia ja ovat luvan ostaneet. Vaikuttaisi siltä, että suurin osa katusoittajista luottaa kaupungin lupaan, Vappu Aura toteaa.
Viime vuonna Tapahtumalupia myytiin katusoittajille parisenkymmentä.
He ovat siis ammattimaisempia katusoittajia, jotka soittavat myös enemmän itse säveltämiään kappaleita, joten soitosta kertyvät korvaukset tulevat heille itselleen.
– Saattaa itse asiassa olla, että korona-aikana katusoitto oli työttömiksi joutuneilla muusikoilla yleisempää, kun muita keikkoja ei juuri ollut, Aura pohtii.
"Musikaaliset soittajat, tervetuloa!"
Katusoittajiin suhtaudutaan kaupungeissa varsin myönteisesti.
Musikanttien katsotaan elävöittävän keskustoja ja luovan tunnelmaa aikoina, jolloin monen kaupungin palvelut pakenevat taajamien laitamille.
Esimerkiksi Kokkolassa kaupunkikeskustan kaupan ja palveluiden kehittämistyötä tekevän City Kokkolan toiminnanjohtaja Kari Moilanen ottaa muusikot avosylin vastaan.
– Tervetuloa kaikki musikaaliset soittajat Kokkolan keskustaan esiintymään! Moilanen toivottaa viitaten reilun vuosikymmenen takaisiin aikoihin, jolloin Kokkolassa ruvettiin rajoittamaan katusoittoa.
2000-luvun alussa kovin vähäisellä soittotaidolla varustetut ulkomaalaiset levittäytyivät eri puolille Suomea. Osa heistä soitti kävelykaduilla, toiset asettuivat markettien ja jopa pankkiautomaattien läheisyyteen soittimineen.
City Kokkolan mukaan he keskittyivät silloin kerjäämiseen varsinaisen musisoinnin sijaan.
Nykyään kaikki halukkaat katusoittajat ja jopa isommat kokoonpanot pääsevät halutessaan soittamaan kaupungin keskustaan ja puistoihin. Sähköäkin on tarvittaessa saatavilla.
– Meillä on sähköpisteitä kävelykeskustan lisäksi muun muassa Länsipuistossa ja Naakkapuistossa. Siitä ei jää musisointi kiinni, Kari Moilanen lupaa.
Helsingin kaupunki on vähän Kokkolaa tiukempi katusoiton suhteen. Soittajiakin on tietysti pääkaupungissa tarjolla paljon Kokkolaa enemmän.
Helsingissäkään katusoittoon ei tarvitse viranomaisten lupaa, mutta kaupungin ympäristönsuojelumääräyksissä sähköinen äänen vahvistaminen katusoitossa ulkoista virtalähdettä käyttäen on kielletty.
Myös järjestyslaki kieltää häiritsevän metelöinnin, johon Helsingin kaupungin mukaan myös katusoitto joissakin tapauksissa voidaan rinnastaa.
Katusoitolla on pitkä historia
Kaikki katusoittajat eivät välttämättä ole instrumenttinsa huippuosaajia, vaikka eivät kerjäläisiä olekaan. Toisaalta, kävelykaduilla ja aukioilla saattaa välillä törmätä suoranaisiin virtuooseihin.
Katusoiton perinteet ulottuvat Suomessakin reilusti yli sadan vuoden taakse.
Matti Mantila kirjoitti vuonna 2021 Laulu ottaa kantaa -sivuston blogitekstissään, että suomalaisen katusoiton juurien voidaan katsoa olevan pohjalaisessa pelimannikulttuurissa.
Varsinaisia ensimmäisiä katuartisteja olivat Mantilan mukaan italialaiset posetiivarit, jotka ilmestyivät suomalaisiin kaupunkeihin 1800-luvun loppupuolella.
Harmonikka, viulu ja jopa kantele olivat aikoinaan suosituimmat katusoittoinstrumentit. Edelleen kuulee viulua ja varsinkin harmonikkaa, mutta useimmin kaduilla soi tätä nykyä kitara.
Aiheesta voi keskustella maanantaihin 4. heinäkuuta kello 23:een asti.
Lisää aiheesta:
Wentus Blues Bandin Family Meeting: 20 vuotta suomibluesia, legendoilla maustettuna