Lopen Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Jorma Hentilä on iloisella mielellä, kun Suviseuroille voidaan jälleen kokoontua kolmen vuoden tauon jälkeen. Lopelle odotetaan 76 000 kävijää, se on sama määrä kuin kymmenen vuotta sitten samassa paikassa.
– Kaksi edellistä kesää olivat pettymyksiä varsinkin lapsille ja nuorille, jotka odottavat Suviseuroja innokkaasti. Sama se on meille vanhemmillekin. On ollut kova isku, kun seuroja ei ole pystytty järjestämään.
Viime kesänä Suviseurat toteutettiin vain verkossa ja radiossa. Vaikka se koettiin pettymyksenä, siitä saatiin hyviä kokemuksia, joita hyödynnetään nyt perinteisillä seuroilla Lopella.
– Lähetykset tavoittivat noin 4,3 miljoonaa kuulijaa sadassa maassa. Näissä seuroissa hyödynnetään perinteistä mallia, että ollaan yhdessä koolla. Lisäksi Youtuben kautta välitetään seurapuheet ja muu ohjelma ympäri maailmaa, kertoo Hentilä.
Savipelloilta kovalle maalle
Jorma Hentilän mielestä Räyskälän lentokenttä on yksi parhaista paikoista, missä Suviseurat on järjestetty. Kovalla maalla eivät sateetkaan kiusaa, niin kuin on käynyt joskus peltoseuroissa, joissa on tallottu kuravellissä. Suviseurat onkin jatkossa päätetty keskittää kovapohjaisille alueille.
Räyskälän kenttä on Hentilän mukaan hyvin hoidettu alue, jonne on helppo tulla.
– Alueella on risteävät kiitotiet, joten keskuspaikalle on kauimmistakin paikoista matkaa vain noin kilometri. Suviseurat on pidetty täällä jo kerran, joten tämä on tuttua myös viranomaisille. He ovat nähneet, miten kaikki on toiminut. Se tuo osaltaan turvallisuutta valmisteluihin.
Suviseurat aiotaan jatkossa keskittää viiteen tai kuuteen paikkaan, joita ovat muun muassa Lopen Räyskälä, Kauhava ja Pudasjärvi. Muitakin paikkakuntia on ilmoittautunut halukkaaksi Suviseurojen pitopaikaksi, kertoo Hentilä. Lopella järjestetään Suviseurat seuraavan kerran jo vuonna 2025.
Pitopaikkojen kunnostukseen satsataan
Suviseurojen eteen on tehty töitä useampi vuosi tuhansien talkoolaisten voimin. Suviseurat palaa Lopelle jälleen kolmen vuoden kuluttua, joten kentän infraan on kannattanut satsata. Reuna-alueita on raivattu, on tehty maansiirtotöitä ja siistitty aluetta.
Räyskälän lentokentälle on pystytetty 4 000 hengen seurateltta, 1 500 neliön myymäläkauppa, 160 metriä pitkä ravintolakatos, 600 metriä ruokailupöytää ja 100-metrinen rakennus kioski- ja jäätelömyyntiä varten.
Kentälle on rakennettu viitisenkymmentä vedenottopistettä ja perinteiset vessat on korvattu noin 680 bajamajalla. Keskusalueelle on tuotu sähköt valtakunnan verkosta, reuna-alueille puolestaan generaattoreilla.
Räyskälään kolmen navigointipisteen kautta
Lopen Räyskälään arvioidaan saapuvan yli 6 600 asuntovaunua ja 2 000 asuntoautoa. Telttoja pystytään 6 500. Liikenteen sujuminen on iso haaste. Sen odotetaan silti sujuvan hyvin, vaikka jonoja varmasti syntyy.
Liikenne ohjataan Räyskälään kolmen navigointipisteen kautta. Niillä tasataan liikennevirtoja. Kymmenen vuoden takaisista kokemuksista on hyötyä, kertoo liikennetoimikunnan puheenjohtaja Juha Ojala.
– Arvioimme kävijämäärän perusteella tulosuuntia ja -sektoreita sekä tarkastelemme tieverkostoa. Sijainti on erinomainen Suviseuroille. Meillä on kohtuullisen tarkasti tiedossa, kuinka paljon miltäkin paikkakunnalta väkeä on tulossa, ja sen avulla olemme arvioineet tulosuuntien kuormittumista.
Ojala kertoo, että itäisestä Suomesta tulijat ohjataan perille Riihimäen kautta kantatie 54:ää. Läntisestä Suomesta Forssan suunnasta saavutaan valtatie 10:n kautta. Etelästä saapuu hiukan vähemmän väkeä kakkostietä ja Härkätietä pitkin Tammelan Portaan lävitse.
Lohikeittoa ja 150 000 pizzaa
Ruokailun järjestäminen kymmenilletuhansille suviseuralaisille useana päivänä on valtava haaste, mutta ravintolatoimikunnan puheenjohtaja Hanna Leppälä ei sitä kavahda. Hän vakuuttaa, että ruoka riittää.
– Mukana on paljon ihmisiä, jotka ovat tottuneet tekemään talkootyötä. He ovat olleet mukana valmisteluissa ja keittämässä vuosien kokemuksella. Kalusto on tuttua ja ruokalista on laadittu niin, että se soveltuu kenttäolosuhteisiin, esittelee Leppälä.
Ruokalistalla on esimerkiksi lihakeittoa, lohikeittoa, vegemakaronilaatikkoa ja pakattuja salaatteja. Puolet osallistujista on lapsia ja nuoria, joten pizzoja popsitaan jopa 150 000 kappaletta.
– Pizza on ehdottomasti nuorten suosikki ja sitä menee paljon iltaisin, jolloin sitä on tarjolla. Suviseurat ei taida olla heille mitään ilman pizzaa.