Kuusi ihmistä on kuollut itsenäisyyspäivän paraatin aikaan tapahtuneessa ammuskelussa Chicagon lähiössä Illinoisin osavaltiossa.
Ainakin 25 ihmistä loukkaantui. Maanantaina vietettiin Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivää.
Yöllä Suomen aikaa poliisi tiedotti pidättäneensä epäillyn ampujan. Hän on 22-vuotias Robert E Crimo III. Epäilty ei tehnyt pidätettäessä vastarintaa.
Medioissa kiinniotettua miestä kutsuttiin aiemmin sekä epäillyksi että kohdehenkilöksi. Poliisin tiedottajan mukaan kiinniotetun uskotaan olevan vastuussa joukkoampumisesta, kertoo CNN.
Chicagon esikaupungissa Highland Parkissa juhlapäivän paraati keskeytyi 10 minuutta alkamisensa jälkeen, kun väkijoukosta alkoi kuulua laukausten ääniä.
Viranomaisten mukaan tekijä ampui todennäköisesti aseella kohti väkijoukkoa talon katolta.
Poliisi kertoi löytäneensä tapahtumapaikalta kiväärin.
Paikallinen uutiskanava WGN taas kertoo, että silminnäkijöiden mukaan sadat ihmiset alkoivat juosta kauhuissaan pakoon laukaukset kuultuaan.
Chicago Sun Timesin mukaan silminnäkijät kertoivat kuulleensa useita laukauksia. Jotkut luulivat laukauksia aluksi ilotulitusten ääniksi.
Eräs lehden haastattelema henkilö kertoi laskeneensa yli 20 laukausta.
Amerikkalaismedioiden mukaan useat lähistön kaupungit peruivat kansallispäivää juhlistavat tapahtumat joukkoampumisen vuoksi.
Presidentti Joe Biden sanoo olevansa tapauksesta järkyttynyt ja vannoo jatkavansa taistelua aseväkivaltaa kohtaan.
Biden kertoi puhuneensa Highland Parkin pormestarin sekä Illinoisin kuvernöörin kanssa ja tarjonneensa liittovaltion hallinnon apua. Lisäksi Biden sanoi ohjanneensa liittovaltion joukkoja auttamaan ampujan etsinnöissä.