Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Osuuskauppa Hämeenmaan henkilöstömäärä jatkaa kasvua – ruoan verkkokauppa tuplaantui alkuvuonna

Osuuskauppa Hämeenmaa julkisti alkuvuoden tulostiedotteensa tänään. Hintojen nousu vaikuttaa kulutustottumuksiin.

Ruoan nettikaupan noutolokeroita Lahdessa Sykkeen Prismassa.
Ruoan nettikaupan noutolokeroita Lahdessa Sykkeen Prismassa. Kuva: Jarno Kajova / Yle
  • Jarno Kajova

Hämeenmaa työllistää nyt eniten ihmisiä koko historiansa aikana. Henkilöstön määrä on noussut vuoden takaiseen verrattuna 310 henkilöä. Osuuskauppa Hämeenmaa henkilöstömäärä oli kesäkuun lopussa 3749 ihmistä.

Hämeenmaan alkuvuoden tulos oli 1,5 miljoonaa euroa edellisvuotta parempi.

Myynnin kasvu edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna oli 3,3 prosenttia.

Majoitus- ja ravitsemiskaupassa myynti kasvoi yli 80 prosenttia. Koronarajoitusten poistuttua ihmiset ovat löytäneet majoitus- ja ravitsemusliikkeet uudelleen.

Ruoan verkkokauppa jatkaa kasvuaan

Ruoan verkkokauppapalvelut löytyvät nyt kaikista Hämeenmaan Prismoista, osasta S-marketteja ja Salesta Vierumäellä. Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto kertoo verkkokaupan jakeluverkoston kasvavan edelleen tulevina vuosina. Hämeenmaan tavoite on, että joka paikasta löytyisi noutopiste kohtuullisen etäisyyden päästä.

Ruoan verkkokaupan keräily työllistää Hämeenmaalla vuodenajasta riippuen 50-200 työntekijää.

Hintojen nousu vaikuttaa ostopäätöksiin

Ruoan hinnan muutos on vaikuttanut ostoskorin sisältöön. Suurin hinnanmuutos on koskenut kalatuotteita. Vormiston mukaan kala on muodostanut suuren osan ihmisten ostoskoria.

– Kalan myynti sekä euroissa että kiloissa on vähentynyt. Ja muutenkin tämmöisten kalliiden erikoistuotteiden myynti on vähentynyt ja on siirrytty enemmän perustuotteisiin ja halvempiin merkkeihin, Vormisto sanoo

Myös lihaa sisältävissä tuotteissa ihmiset ovat Vormiston mukaan siirtyneet halvempiin vaihtoehtoihin.