Vuoden 2021 Ravigaalassa sekä Vuoden hevoseksi että Vuoden kylmäveriseksi valittu Parvelan Retu on hämmästyttänyt juoksuillaan myös tänä kesänä.
Suomenhevonen oli nuorempana ikäluokkalähdöissä omaa luokkaansa voittaen 29 kilpailua peräkkäin. Sittemmin se on pärjännyt hienosti myös avoimissa lähdöissä. Tahti on ollut niin vakuuttavaa, että hevonen lähtee viikon päästä Forssassa käytäviin Kuninkuusraveihin ennakkosuosikkina.
Rauhallista arkea Oriveden Eräjärvellä viettävä Retu valmistautuu kisoihin tutussa kotiympäristössä.
– Meillä on arki aina todella leppoisaa, täällä maalaismaisemissa ollaan. Nyt Retu lähinnä latautuu kohti Kuninkuusraveja leppoisasti syömällä vihreää ruohoa, joka suomenhevoselle hyvin kyllä sopii – sapuskaa siis riittää, kertoo Parvelan hevostilan emäntä, eläinfysioterapeutti Noora Ojanperä.
Tilalla Retun seurana asustelee ratsuja ja siitostammoja, mutta ajettavia kilpahevosia Parvelassa on varsin vähän.
– Ravitallit yleensä ovat hieman tätä isompia talleja. Tämä on ehkä hyvinkin erilainen lähtökohta ravihevoselle lähteä tuonne starttailemaan, Ojanperä toteaa.
Huippukunnossa kohti Forssaa
Viimeksi Oriveden Parvelan hevostilalla asuva 7-vuotias ravihevonen voitti heinäkuun alussa suomenhevosten Suur-Hollola-ajon ja viime viikonloppuna Mikkelissä Suurmestaruusajon.
Parvelan hevostilan isäntä, valmentaja Petri Laine suhtautuu Retun Kuninkuusravien ennakkosuosikin leimaan vaatimattomasti. Kisoja kohti mennään tasaisen rauhallisella valmistautumisella.
– Ainakin tällä hetkellä kaikki on niin kuin pitääkin. Toivotaan, että huippukunto osuu Forssa-viikonloppuun, Laine sanoo.
Mutta mikä tekee Parvelan Retusta niin erinomaisen ravurin?
– Retu on ollut peruslahjakas hevonen varsasta asti, ja pärjännyt loistavasti ikäluokkalähdöissä. Siinä sivussa sitten kehittynyt jatkuvasti. Siinä se salaisuus on, ei sen ihmeempää. Kun hevonen on hyvä, se on hyvä.
Retun elämää varsasta asti on seurannut myös sen kasvattaja Marjo Vanninen. Paitsi että Retu on Vannisen mukaan aivan loistavasta emälinjasta, ansaitsevat myös Parvelan tila ja valmennus kiitokset.
– Vaikka hyviä hevosia syntyy, ne voivat myös mennä pilalle, jos ei ole oikeanlaiset olosuhteet tai oikeanlaista treeniä. Jos nyt Retusta puhutaan, niin tällä hetkellä ovat ne palikat kyllä kaikki hienosti kohdallaan. Valmennus, hoito, huolto ja geenit ovat ihan todella upeita.
Retun osallistuminen ensi viikon Kuninkuusraveihin on kasvattajalle ehdottomasti suuri ylpeyden aihe. Retun emä, Maiskaus, osallistui samoihin kisoihin vuonna 2011.
– Kyllä on ollut melkoisen sydämestä ottavaa. Saan taas kerätä rusinat pullasta, sillä vastuun kantavat Petri ja hänen perheensä. Mutta elän tässä mukana hyvin suurella lämmöllä, Vanninen kertoo hymyillen.
Voit katsoa Parvelan Hevostilan väen haastattelut kokonaisuudessaan jutun alusta.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 23.7. kello 23:een saakka.