Kamarineuvos, rovasti Veli-Matti Hynninen ei aio hevillä antaa periksi. Onhan kysymys hänen kolmenkymmenen vuoden takaisesta historiallisesta aloitteesta sekä synnyinkunnasta, joka on aiemmin nimennyt hänet yrityskummikseen.
Suomen ainoan luterilaisen luostarin toiminta käynnistyi Enonkoskella entisellä Ihamaniemen kyläkoululla vuonna 1994.
Alkuvuosien innostus luostarin ympärillä taittui vuosien kuluessa. Tämä on tuttua monista vapaaehtoisuuteen ja talkoisiin nojautuvista hankkeista, toimialasta riippumatta.
Vuosikausia luostari pyöri kiikun kaakun harvalukuisten vieraiden, käsitöiden myynnin ja lahjoitusten kolmiyhteydellä.
Toiminta loppumassa elokuussa
Viime keväänä luostarin tukiyhdistys kuitenkin päätti vuosikokouksessaan, että tämä oli nyt tässä. Luostaritoiminta lopetetaan ja entinen koulukiinteistö pistetään myyntiin.
Edellisen syksyn vesivahingon aiheuttamat suuret kustannukset saivat maljan läikkymään yli.
Rovasti Hynninen oli tyrmistynyt ja sytytti heti vastavalkean päätöksen kumoamiseksi
Hänen mukaansa Suomen evankelisluterilaisen luostarin tuki ry on toiminut vastoin tehtäväänsä eli etsiä ja luoda uusia edellytyksiä luostaritoiminnalle.
Sitkeä aktivisti kutsui heinäkuiseen kokoontumiseen Enonkoskelle luostarin ystäviä, paikkakuntalaisia ja kunnanjohdon taistelunsa tukemiseksi.
– Väkeä oli tupa täynnä ja olemme perustaneet toimikunnan, joka muotoilee lähipäivinä ehdotuksen luostarin tukiyhdistykselle lopettamispäätöksen perumiseksi yhdistyslain mukaisessa järjestyksessä, kertoo Hynninen.
– En ole nähnyt Hynnisen ehdotusta. Yhdistyksen hallituksen täytyy ensin keskustella asiasta, kommentoi lomansa keskeltä luostarin tukiyhdistyksen puheenjohtaja, Liperin kirkkoherra Jari Uimonen tekstiviestillä.
Kunta seuraa sivusta
Luostari toimii Enonkosken kunnan kolme vuosikymmentä sitten lahjoittamassa koulukiinteistössä.
Nykyinen kunnanjohtaja oli mukana Hynnisen organisoimassa tupaillassa, mutta muuten kunta seuraa hänen mukaansa tapahtumia sivusta.
– Ainakin jonkinlainen imagotappio se on, jos luostari lopetetaan. Kunnalla ei ole näissä tapahtumissa nyt aktiivista osanottajan roolia, ei sitoumuksia eikä lupauksia. Seuraamme sivusta mitä tuleman pitää, toteaa Enonkosken kunnanjohtaja Minna Laurio.