Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suopursuruoste värjää kuusia ja vesiä

Kuusikasvainten kellastuminen ja vedessä kelluvat kirkkaanväriset lautat johtuvat suopursuruoste-nimisestä sienitaudista. Hurjasta ulkonäöstään huolimatta sienitauti on yleensä varsin harmiton sekä kuuselle että ihmiselle.

Kuusenokas, jossa uusimmat vuosikasvaimet ovat kellastuneet kuusen suopursuruoste -nimisen sienitaudin takia.
Suopursuruoste vaikuttaa ensin kuusen tuoreisiin vuosikasvaimiin. Siksi oksien kärjet muuttuvat keltaisiksi. Kuva: Heikki Rönty / Yle
  • Heikki Rönty

Suopursuruoste kellastuttaa kuusia ja värjää vesistöjä tasaisen epätasaisesti ympäri Kainuuta ja Pohjois-Pohjanmaata. Suopursuruoste on kuusen sienitauti, joka sopivan kosteina ja lämpiminä kesinä esiintyy runsaana kuusien tuoreimmissa vuosikasvaimissa.

Mikäli esiintymiä on peräkkäisinä vuosina, tauti voi verottaa kuusen kasvua. Yksittäisinä vuosina esiintyvä suopursuruoste ei juuri kuusta vaivaa, sanoo ympäristöasiantuntija Reima Leinonen Kainuun ELY-keskuksesta.

– Kuusi on varsin sitkeä sissi.

Taudin varsinainen ”isäntä” on nimensä mukaan suopursu, jossa se talvehtii jopa vuosia ilman massaesiintymää kuusissa.

Kuusien kasvainten kellastumisen lisäksi taudin esiintymisen voi havaita vesistöissä, koska sienen itiöt leviävät hyvin herkästi tuulen mukana, sanoo Leinonen

– Itiöt ovat itiölauttoina järvissä. Lauttojen väri vaihtelee kirkuvan oranssista tuollaiseen aika vaalean beigenruskeaan.

Ihmisille itiölautoista ei ole mitään muuta kuin esteettistä haittaa, eikä niissä ole mitään myrkkyjä, sanoo Leinonen.

– Monelle voi tulla sellainen kuvitelma, että siitepölystä on jotakin haittaa, mutta en ole ainakaan ikinä kuullut, että herkkäihoisetkaan olisivat valittaneet sen aiheuttaneen jotain oireita.

Mikroskoopin alla epämääräisiltä mustilta möykyiltä näyttävät itiöt kelluvat aikansa veden pinnalla. Vetyttyään tarpeeksi ne painuvat pohjaan ja niiden sisältämät ravinteet ovat vesistön ekosysteemin käytössä.

Lue lisää: Kuusen suopursuruoste ei ole puulle vaarallinen

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.