Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Oulussa 50–69-vuotiaat riskiryhmäläiset saavat neljännen koronarokotteen maanantaista lähtien

Rokotteeseen on varattava aika puhelimitse. Puhelinpalvelussa saattaa olla ruuhkaa, ja omaa vuoroa voi joutua odottamaan.

Koronarokotuksia valmiina maljassa rokotuksia varten.
Neljänsiä koronarokotuksia tullaan laajentamaan Oulussa seuraavaksi porrastetusti 18–49-vuotiaisiin riskiryhmäläisiin henkilöstöresurssien mahdollistamassa aikataulussa. Kuvituskuva. Kuva: Minna Rosvall / Yle
  • Hanna Holopainen

Oulussa laajennetaan neljännen koronarokotteen saajajoukkoa 50–69-vuotiaisiin riskiryhmäläisiin.

Rokotetta tässä ikähaarukassa oleville lääketieteellisille riskiryhmäläisille jaetaan maanantaista 1. elokuuta lähtien Limingantullin rokotuspisteellä. Rokotusaika on varattava ennakkoon puhelimitse, walk in -rokotuksia ei tällä hetkellä ole.

Ennen neljänteen koronarokotteeseen ilmoittautumista kannattaa varmistaa ennakkoon, kuuluuko tällä hetkellä rokotettavaan kohderyhmään. Tietoa saa Oulun kaupungin verkkosivuilta.

Aikaa varattaessa pitää valmistautua jonottamaan puhelinpalveluun, siellä voi olla ruuhkaa. Ensimmäisinä päivinä toivotaankin yhteydenottoa vain kiireellisesti rokotetta tarvitsevilta.

Oulussa koronarokotusten ajanvarauksen puhelinnumero on 08 558 41415, ja siihen vastataan maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.