Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Polttoainevarkauksiin kyllästyneet kuljetusyrittäjät puuhaavat yhteistä aidattua parkkialuetta Tampereella

Polttoainevarkauksien estämiseksi yrittäjät keksivät erilaisia keinoja. Poliisin tilastoissa ei näy nousua varkauksissa.

Kuorma-autoja lähekkäin aitauksessa.
Jyväskylässä yrittäjä ajoi juhannuspyhiksi autot vieri viereen ja aitasi ne polttoainevarkauksien estämiseksi. Kuva: Jani Zitting
  • Pasi Punkari

Polttoainevarkauksiin kyllästyneet kuljetusalan yrittäjät puuhaavat yhteistä isompaa aidattua pysäköintialuetta Tampereelle. Alueelle tulisi aidan lisäksi jatkuva kameravalvonta. Pysäköintialueelle mahtuisi kerralla noin 30 rekka-autoa.

– Vuoden verran on sopivan hintaista ja sopivalla paikalla olevaa aluetta haeskeltu, kertoo Tampereen seudun kuljetusyrittäjät ry:n varapuheenjohtaja ja yrittäjä Antero Mansoniemi.

Kyseessä olisi yhdistyksen taholta SKALlin jäsenille tarkoitettu kädenojennus. Tampereella yhdistyksessä on vajaat sata jäsentä ja jäsenillä reilut 300 autoa.

Mansoniemi kertoo, että omalle kohdalle hänellä ei ole polttoainevarkautta sattunut, mutta hän tietää muiden yrittäjien kanssa käydyn keskustelun perusteella niiden yleistyneen.

Varkauksien estämiseksi keksitään erilaisia konsteja

Kuljetusalan yrittäjät yrittävät minimoida vahinkoja siten, että autoja ei perjantaisin tankata maanantaita varten täyteen vaan tankki jätetään viikonlopuksi mahdollisimman tyhjäksi.

Autot pysäköidään myös mahdollisuuksien mukaan tankit vastakkain mahdollisimman lähekkäin. Monet jättävät myös polttoainetankin korkin lukitsematta, sillä lukittu korkki ei estä varasta. Vahingot vain lisääntyvät.

Kuorma-auton tankki.
Moni yrittäjä jättää polttoainekorkin lukitsematta ettei sitä rikottaisi väkisin. Kuva: Jussi Lindroos / Yle

– Jos se ei ole lukossa, niin se toivottavasti vaan avataan ja otetaan se polttoaine. Toiset varkaat pistävät vielä nätisti korkin takaisin paikalleen, kertoo Antero Mansoniemi.

Polttoainevarkauksien lisäksi kalusto kokee välillä ilkivaltaa. Mansoniemi tietää tutun kuljetusyrittäjän tapauksen, jossa rekka on vuoden sisään jouduttu maalaamaan kaksi kertaa sotkemisen vuoksi.

Poliisin tilastoissa varkauksissa ei ole nousua

Poliisin tilastoissa kuljetusyrittäjiin kohdistuneissa polttoainerikoksissa ei näy Pirkanmaalla kasvua tälle vuodelle. Poliisille on ilmoitettu Sisä-Suomen poliisin alueella alle kymmenen tällaistä varkautta. Yrittäjät eivät kuitenkaan välttämättä tee rikosilmoituksia kaikista tapauksista.

Pääosa poliisin tietoon tulevista polttoainevarkauksista tehdään huoltoasemilla. Näitä on Pirkanmaalla tullut poliisin tietoon tänä vuonna jo useita kymmeniä.

Lue myös:

Kuljetusyrittäjällä meni hermot polttoainevarkauksiin – ajoi autot pihalle sumppuun tankit vastakkain ja laittoi aidat ympärille

Loppu juoksubensoille! Huoltamoyrittäjä Lauri Keihänen kyllästyi jatkuviin polttoainevarkauksiin ja muutti maksutapaa

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.